Maastopäivät ja mietteitä kuolaimista

Eilen ja tänään kävin taas Topin kanssa maastoilemassa. Mulla meni polvi tosi huonoon kuntoon jo alkuviikosta ja eilen käydessäni jolkottelemassa satulan kanssa, kipeytyi jalka niin pahasti että itku meinasi pariin otteeseen päästä. Etenkin, kun Topi rynni ihan järkyttävästi tallille päin mentäessä ja vaikka oli kovemmat kuolaimet käytössä kuin normi-hommissa, joten tänään pistin sitten myös ”maastoilusuitset” päähän.

Tänään sitten ajattelin mennä radalle kävelemään ilman satulaa, mutta ei tsiisus! Työtallini naapurista oli kuski ravurinsa kanssa treenaamassa tiellä ja Topi sai jonkun ihmeen sätkyn heti, kun käännyttiin hiitille menevälle tielle ja ravuri kuskinsa kanssa paahtoi satasella eteenpäin.
Jätkä ei meinannut liikkua eteen ja sitten kun sen sain menemään rauhassa, niin piru oli irti. Topi on siis 98% maastovarma, mutta tänään tuli esiin se 2% ei maastovarma pöllöpää. Hiitillä ollaan menty monta kertaa, ja tien varrella ennen rataa on kaiken maailman härveleitä, ollut aina. Tänään sitten herra pomppi pystyyn, peruutti paniikissa, teki äkkikäännöksiä, steppasi paikoillaan ja mitä vielä.

Heti kun sain rauhoitettua Topin edes sen verran, että tajusin olevani vielä selässä ja hengissä, ajattelin lähteä tallille päin. Taas piru irti. Miljoona lasissa pakki päälle, pystyyn pomppimista ja ihme sekoilua! Topi ei ole koskaan tehnyt mitään tuollaista, vaikka kaikkea se aina jaksaa kokeilla.
Enkä kyllä väitä, että huvikseen pöllöili. Ei pysynyt edes puolta minuuttia paikoillaan, steppasi ja repi ohjista mihin sattuu.. Pääsin sitten omin avuin selästä, ja päätin taluttaa Topin tallille. Oma henki-kulta on liian rakas siihen, että olisin paiskautunut jäiselle tielle.
Ravuri kuskeineen meni siitä sitten ohi ja Topi jähmettyi. Vapisi suorastaan pelosta ja meni ihan jäykäksi. Steppailu jatkui. Onneksi ollaan käyty liinan kanssa kävelemässä meidän normi maastoreiteillä, että osasi käyttäytyä vaikka paniikki iski. En vaan vieläkään meinaa ymmärtää, mikä siinä ravurissa kärryineen oli niin pelottavaa?

Tallille kun päästiin, kömmin takaisin selkään ja jatkettiin kentällä vähän juttuja. Alkuun käynnissä väistöjä ja hieman nostoja käynnin ja ravin välillä. Kenttä ei ollut parhaimmassa kunnossa, mutta kyllä siinä kehtasi onneksi pikkumatkoja ravailla.
Eniten ihmettelin kentällä ollessa Topin liikettä! Selkä pyöreänä, helppo istua (etenkin jos verrataan viime lauantaiseen, kun menin ilman satulaa! :D) ja se kuuntelutaito mikä herralta löytyi! Harmi, ettei Topi tee tuollaisia hienouksia silloin, kun olisi joku kameran kanssa mukana. Ei menty kaula pitkänä, vaan nätisti ”mykkyrällä”! Se ero eiliseen oli ihan älytön, etenkin kun menin ohjat tosi löysällä tuntumalla.

Topilla siis normaalisti näin kylminä aikoina on käytössä tälläinen kuolain, ja me kyllä Topin kanssa niin vihataan tuota. Hyh..

Voiko siis oikeesti olla mahdollista, että Topi rentoutuu ”kunnon” kuolaimella paremmin kuin tuolla mikä sillä on peruskäytössä?
Monesti ihan maneesilla tai kentällä kun ollaan treenattu laukkoja, on Topi välillä lähtenyt selvästi karkuun ja alta pois. Voisin melkeinpä huvikseni lauantaina ottaa toiset suitset maneesille ja testata, muuttuuko mikään asia ratsastuksessa vaan sillä, että kuolain on eri.

Siinäpä miettiminen nyt! Mutta vahvasti epäilen, että nämä kaula pitkänä ja alta karkuun juoksemiset johtuu pelkästään tuosta ärsyttävästä kumikapulasta, mutta sen näkee lauantaina. 🙂

2 vastausta artikkeliin “Maastopäivät ja mietteitä kuolaimista”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: