Voihan migreeni! Koko päivän särkenyt päätä, heti aamusta saakka kun ensimmäisen kerran silmäni aukasin. Tallille kun menin, särky vain kiihtyi joten ajattelin juoksuttaa Topin läpi ja katsoa samalla onko mahdollisia jumeja jossain, kun eilen vasempaan kierrokseen laukka oli niin kamalan jäykkää. En edes muista, milloin viimeksi Topi olisi saanut sellaiset kilarit liinan päässä kuin tänään. Ei millään olisi halunnut kuunnella, vaan kuvitteli olevansa irtona ja pukitteli kuin hullu! Välillä ahteri kääntyi mua kohti ja kamalat pukittelut jatkui. Oli kyllä niin päätöntä menoa, huhhuh! 5 minuuttia herra jaksoi riekkua, ennenkuin tajusi rauhoittua kuulolle. Sen jälkeen osasi kulkea hyvin. Ravi meinasi olla töpöttelyä, joten työstettiin askellusta enemmän mahan alle meneväksi. Samantien kun Topi ymmärsi että nyt tehdään töitä kunnolla, meni täydellinen työmoraali päälle.
Hyvien verkkaamisten jälkeen otin laukat työn alle ja oikeessa kierroksessa rullasi todella hyvin, liike oli irtonaista ja helposti kulkevaa, mutta vasen.. Sisä takanen ei polkenut kunnolla ja liike näytti tasan siltä, miltä se tuntui eilen selästä käsin. Kovin pomppivaa ja jäykkää eikä siinä kyllä oltu yhtään järkevässä asennossa. Loikkiva kenguru – siltä se näytti ja myöskin tuntui! Otettiin sitten ihan pitkän kaavan mukaan siirtymisiä, jotta Topi ottaisi takasen paremmin poljentaan eikä jäisi puolitiehen kolmen muun koiven liikkuessa kunnolla. Kyllä sieltä taisi sitten jotkin paikat aueta kunnolla, kun alkoi ennen loppuraveja se karkuteillä oleva jalka liikkumaan paremmin.
Tähän oli hyvä lopettaa, joten loimi niskaan ja käveltiin vielä hetki pitkin maneesia. En tainnut Topin mielestä kehua sitä tarpeeksi, kun yhtäkkiä tuuppasi kevyesti turvalla mua käteen ja alkoi kattomaan sillä reppanalla ”olinhan reipas poika, olinhan?” -ilmeellä joten pakkohan sitä oli jälleen pussailla. Vaikka kuinka sitä kehuu, niin ei sille mikään riitä! 😀 Rakkaudenkaipuinen hömppä.
Kotona särky tuolla kaalissa meni vaan pahemmaksi. Välillä tuntui, että puklu tulee eikä ruoka meinannut maistua. Kahvi maistu pahville, joten oli pakko luovuttaa ja ottaa särkylääke. Raskauden jälkeen musta on tullut tosi särkylääkekammoinen, johan siinä viimeisen puolen vuoden aikana tuli syötyä kaikenlaisia nappuloita siihen selkään. Onneksi se kausi on ohi ja selkä alkaa olemaan samassa kunnossa kuin 3 vuotta sitten!
Nyt kone syrjään, valot pois ja tölläämään telkkaria. Toivottavasti tää ei jatku huomenna, kun Niko menee käymään toimistolla tekemässä jotain työjuttuja niin ollaan Marian kanssa aamu kahdestaan. 🙂
pilvilinnoja.com 