Lomat lusittu

Tänään on Nikolla viimeinen lomapäivä. Ollaan oltu Tikkakoskella anoppilassa, kun H tuli tänään takasi Jyväskylään, joten ei ollut Topin liikutusta. Keskiviikkona taas. 🙂

Sain toissapäivänä N:ltä kaksi isoa kassia vaatteita, housuja ja paitoja. Naureskelin sitten Nikolle eilen, että en varmaan mahdu yksiinkään housuihin (1-2 kokoa pienempiä mitä oon käyttänyt) mutta kyllä ne vaan meni päälle, etenkin ne farkut! Oonko oikeesti kutistunut niinkin paljon? Ei sitä itse tajua ollenkaan kun peilistä katsoo. No, enpä valita. Tämä tulos kun on tullut sillä tolkuttomalla suklaanmässäämisellä sekä ehkä pienellä määrällä ”hyöty” liikuntaa.. 😀

Topin kanssa ollaan aika pitkälti maastoilu, yhtenä päivänä oli kenttätyöskentelyä maneesissa, mutta muuten vaan käyntimaastoja tehty. Löydettiin jopa kivan oloinen metsäpolku-reittikin, siellä voisi käydä pyörimässä loppuviikosta. 🙂

On aika nopeasti mennyt nämä viikot, mitä ollaan Topin kanssa touhuttu kahdestaan. On ollut niitä oikeesti huonoja päiviä, millon on ollut Topin käytöksessä toivomisen varaa tai on maastossa pelleillyt liiankin vaarallisesti sekä niitä päiviä kun menty maastossa jännittäviin paikkoihin rinta rottingilla ja työskennelty kentällä upealla motivaatiolla sekä omalla moottorilla alusta saakka. Jään tavallaan kaipaamaan näitä päivittäisiä ratsastuksia, mutta kyllä Topista huomasi, että kaipaili H:ta kotiin jolloin oli herralla motivaatio hukassa. Siinä mielessä ihan hyvä, että palataan takasin arkeen.

Tallivuorojakin pukkaa niin paljon, etenkin ensi viikolle, että olisi siinä aikamoinen aikatauluttaminen jotta ehtisi kaikkiin paikkoihin samaan aikaan sekä olla Marian ja Nikon kanssa kotona! Onneksi noita vuoroja on niin paljon, pysyn kunnolla päivärytmissä kiinni Marsan rytmin lisäksi, ettei pitäisi sitten töihin tai kouluun lähdön olla niin vaikeaa, kun on joutunut jo äitiysloman aikana aikatauluttamaan päivän tapahtumia. 🙂

Hyvää loppiaista kaikille! 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s