Oon jo pidemmän aikaa, oikeastaan jo kolmisen kuukautta ihmetellyt Marian voimakasta kiukutteluvaihetta. Silloin kun nämä päättömät itkut alkoi ja kukaan ei kelvannut paitsi äiti, ajattelin sen olevan vain jotain ikävää mikä tullut esim. kaupassa käynnin aikana jolloin Maria on ollut isänsä kanssa kotona. Tämä ”vaihe” kesti ja kesti kunnes meinasi tulla jo epätoivo! Välillä helpotti, sitten tuli öisin heräilyt. Ajattelimme sen olevan hampaista johtuvaa tai sitten vain painajaisia, mutta sitten tämä heräily alkoi olemaan jo viikottaista. Onneksi tosin vain kerran tai kaksi viikossa.
Nämä itkupuuskat tulivat jonkin ajan hiljaiselon jälkeen kuvioihin, kun Niko lähti pitkältä kesälomalta takaisin töihin. Maria yleensä tykkää leikkiä aamulla herättyään jonkin aikaa itsekseen, ennen kuin aamupuuroa alkaa pyytämään, mutta näinä itkuaamuina ei kelvannut lelut, ellei äiti ole siinä. Nykyään joudun käymään vessassa niin, että ovi on auki koska muuten neiti parahtaa sellaiseen huutoon ja yrittää avata oven itse. Iskä ei kelpaa lohdukkeeksi, sen on oltava äiti. Eli toisin sanoen kaikki, mitä Maria aamuisin tekee tulee äidin olla mukana tekemisessä.
Mielellänihän minä lapseni kanssa olen ja leikin, mutta joka aamuisen rutiininomaiseen käytökseen kun tulee puskista muutos, menee siinä helposti myös aikuisen pää pyörälle. Myös se, että jos Mariaa kieltää jostain ei siitä ennen itkua saatu aikaan. Nykyään saadaan.. Jopa silloin, kun Marialle antaa maitopullon ja hän itse sen tiputtaa lattialle, kun halua enempää juoda – alkaa itku.
Onneksi sitten parisen viikkoa sitten sain bloglovinilta viestiä sähköpostiin, että seuraamaani bloggaaja kärsii lapsensa kanssa samasta! Papyli kirjoituksessaan mainitsi sylin ja lattian välisestä ramppaamisesta, mikä meillä on ollut kuviossa jo aivan liian kauan (todella, todella hermoja raastavaa). Milloin tämä painajaismainen kehitysvaihe loppuu, joka alkaa yleensä 8-9 kuukauden iässä, en tiedä. Vielä meillä ei ole loppunut, vaikka Maria on viikon päästä vuoden! Ehkä se tästä alkaa helpottamaan, kun ei anna periksi. Ja helpompaa kitinää on kuunnella, kun tiedostaa edes jonkinlaisen syyn sille, miksi syntymästään saakka erittäin rauhallinen lapsi aloittaa yhtäkkiä tietyssä iässä epämääräisen kiukutteluvaiheen, mikä kestää kuukausia. Uhmaa odotellessa!
Nyt tekemään ruokaa ja sitten painamaan töitä iltatalliin. Tallille oli tullut uusi hevonen, eli nyt on 4 hevosen tarpeet hoidettavana, eihän niissä kolmessa ollutkaan tarpeeksi tekemistä. 😉 Kävin myös tiistaina testailemassa erästä kivaa Suokkipoikaa, johon tykästyin todella paljon! Siitä lisää lauantain jälkeen, kun olen itsenäisesti käynyt poikaa kiusaamassa. 🙂
pilvilinnoja.com 