Pitkästä aikaa ajattelin leipoa jotain hyvää kotia. Vaikka leipuri-kondiittorin koulutuksen kävin, niin stressaan aivan liikaa kaikkien leipomuksieni ulkonäöstä, jonka takia en enään tee tilauksena mitään. Ainut asiakas joka on vakiona, löytyy kotoa sekä ystävät. Onpahan jotain tarjottavaa kahvin kanssa. 🙂
Eilen kävin isäni luona lähinnä autoasioissa, etuvalon polttimo oli palanut ja olen laiska joten pyysin isäni sen vaihtamaan. (Oiva tekosyy mennä käymään niin,että on kotona eikä maailmalla menossa.) Mukaan sitten tarttui Marian yöpuku, mikä oli unohtunut heinäkuussa tytön ollessa yökyläilemässä kun äiti oli juhlimassa syntymäpäiviään. Myös pussillinen omenoita tuli napattua kyytiin, josta ajatus omenapiirakasta tuli. Piti jo eilen illalla leipoa, mutta kello oli jo sen verran kun kotia pääsin, että piti alkaa Mariaa rauhoittelemaan unille niin siirtyi tälle päivälle.
Olen viimeksi 2 vuotta sitten leiponut kyseistä piirakkaa, joten ehkä oli jo aikakin? 🙂 Tässä olisi reseptiä mitä käytin, jos joku innokas haluaa tehdä. Tulee uunipellillinen, helpompi tehdä kuin tuolla ohjeella jolla tein tämänpäiväisen (vaatii vaakaa, jotta saa grammat ym oikein.) 🙂
![]() |
Piirakka suoraan uunista tulleena. |
![]() |
Piirakan kaveriksi sopisi vaniljajäätelö. Ei löytynyt omasta pakastimesta tällä kertaa, mutta oli hyvää ilmankin. 🙂 |