Mahahaava-tausta ja hiekansyöntiin taipumus tuo omat haasteensa ruokintaan. Samalla pitäisi seurata lihasten, karvan, kavioiden kehittymistäja ruuansulatuksen toimintaa. Pitkän laskeskelun ja tutkimisen jälkeen päädyin siirtymään kokonaan Norran rehuihin noin 1,5 vuotta sitten.
Aamuisin Petu saa heinää reilusti, about 3-4 kiloa. Karsinaan saa aamuväkkärit: 1,5 dl Pure Proteinia, 1,5 dl Prima kivennäistä ja 0,5 dl ADE-vitamiinia (pelletti).
Päivällä heinää ulos noin 3 kg eikä muuta.
Iltaisin heinää karsinaan noin 4-5 kg. Puuro kasaantuu näillä: 5 dl Optimalia, 0,5 dl Chia de Gracian Tummy Saveria ja 2 rkl Sarviapilan siementä (tämäkin CdG:n tuote). Vettä noin 2 litraa jotta puurosta tulee jämäkkää. Kuureina erityisesti keväisin saa Valerianaa 1 ruokalusikallisen verran.
Talvisin lisäjuotto ja aina liikunnan jälkeen saa mehun mikä sisältää Optimalia pikkaisen sekä 1-3 ruokalusikallista CdG:n Electrolyte upia noin 15 litraan vettä. Talvisin Petu on ähkyherkkä, kun ei oikein juo ulkona jonka takia lämmin mehu tehdään karsinaan yötä varten.

Näillä määrillä on pysynyt hyvässä kunnossa, ei saa liikaa mutta ei liian vähänkään. Prima tuli meille tässä jokin aika sitten uutena. Tallin oma kivennäinen ei täydennä heinää tarpeeksi ja syöttömäärät olisi isoja ja tämä sopi parhaiten meidän ruokavalioon. Helppoa kun nyt kaikki rehut saa kotipihaan toimitettuna, ainoastaan CdG:n rehut haen yleensä paikallisesta Puuilosta. Paljon olen Petun ruokinnan kanssa paininut aikojen saatossa, mutta nämä määrät on pysyneet vakioina jo reilun vuoden. Laidunkaudelle määrät pienenee pikkuhiljaa ja syksyllä taas talvitarhoihin siirryttäessä pikkuhiljaa nostellaan talven määriin.
Moi
Tuli tosta postauksesta mieleen, et miten teillä liikutus muuttuu laidunkaudella Ja miten paljon se vaikuttaa ruokintaan sillon? Mulla on oman lämppärin (ikää 13) kaa ollu ongelmana lihashävikki aina kesäisin. Liikuntaa on joo tottakai helteistä riippuen vähemmän ja ruokintaa koitan suhteuttaa sen mukaan. Tuntuu et kaikki mikä alkukesästä on selässä, on loppukesästä mahassa. Hevonen muuten terve ja hyvä rehunkäyttäjä..tullu aikoinaan tosi huonosta paikasta ja aliravittuna. Joskus pohtinu et onkohan niillä samanlaista lihasmuistia ku ihmisellä joka kehittyy nuoruus vuosina (jos kehittyy)
Tuntuu jotenkin turhauttavalta alkaa aina syksysin alottaan ”alusta” eli kasvattaan sitä lihasta.. uudestaan ja uudestaan..
Sori, tää on tosi epäselvä ja sekava kommentti mut jätän sen nyt kumminki tähän:’-D
TykkääTykkää
Moikka.
Ei meillä sinänsä juurikaan liikutus muutu, saa viettää vähintään kerran kuukaudessa kunnon lomaa (1-2 viikkoa) jolloin liikutus on yleensä ihan perus maastakäsittelyä (koulutusköyden ja naruriimun kanssa jumppailua) ja kevyttä hömpöttelyä parina päivänä. Laiduntaa isossa ruunaporukassa isolla alalla joten liikettä tulee ympäri vuorokauden.
Meillä vakiona on laidunkaudella pienempi ruokinta, eli pääasiallisesti optimalin määrä tippuu puolella, proteinia saa desin verran, kivennäiset pitää laskea vielä ennen laidunkautta että minkälaista määrää laittaa syöttöön ja nuo yrtit pysyy samoina. Petulla aineenvaihdunta on muutenkin todella hidasta, joten sille massan saanti on vaikeampaa ja jopa vaikeaa saada laihdutettua jos möhöksi pääsee, joten panostaisin ehkä lihastyöhön. Puomeja hyödynnän paljon ihan maastakäsittelyssäkin ja siitä on kyllä apua ollut niin aineenvaihdunnallisestikin kuin lihaksiin katsottaessa. 🙂
TykkääTykkää
Kiitos vastauksesta! Täytyypä meidänkin ottaa noi puomit kokeilumielessä mukaan treeneihin! Muutenkin kun laiskasti tahtoo liikkua niin niistä vois olla tosiaan apua, ei oo vaan aikasemmin tulla edes mieleen kun tämmösellä mehtätallilla asutaan 😎
TykkääTykkää