Kun yhtäkkiä huomaa että hartaasti kasvatetut lihakset alkaa valumaan pois, alkaa sitä väkisinkin miettimään ruokintaa. Ollaan oltu nyt uudessa tallissa parisen kuukautta ja pari viikkoa sitten havahduin että lihaksia on alkanut tippumaan pois ja lihasjumeja on ilmestynyt paikkoihin missä niitä ei ole ollut. Olen ollut todella tarkka siitä mitä ja miten Petu syö, jotta maha pysyisi kunnossa. Oireet on nykyisellä pysynyt ihan jees poissa, välillä jotain pientä tuntuu olevan mikä helpottaa vapaapäivien avulla mutta nyt on tunne, ettei nykyinen ruokinta ole tarpeeksi hyvä tähän hetkiseen tilanteeseen.
Tällä hetkellähän Petu syö Racingin Selectediä aamuisin ja iltaisin saa pellava-mash -puuron, missä vitamiinit sekä Tummy Saver. Valkuaiset jää Selectedin kanssa tähän aikaan vuodesta vajaaksi, kun on karvanvaihdot menossa ja liikuntakin on lisääntynyt määrällisesti sekä rasittavuudeltaan voimakkaasti – tasaisesti tosin nostettu sekä liikuntamuodot mietin aika pitkälti viikoksi.
Nyt on ollut ajatuksena, että pääsisin ruokinnan kanssa mahdollisimman vähillä säkeillä, purnukoilla ja syöttömäärällä. Iltaan pitää olla turvotettava rehu, johon saa TS:n sekoitettua sekä vitamiinit ja aamuruoka mieluiten kuivana. Heinää saa hyvin ja riittävästi, osaa itse nykyään jopa säännöstellä eikä hotki kaikkea kerralla. Olen pyöritellyt muutamaa eri vaihtoehtoa tutkien sisältöluetteloita ja ennen kaikkea saatavuutta. Tällä hetkellä keskenään kilpailee Marstall ja Cavalor. Marstallin kohdalla mietinnässä olisi Western (aamuun) ja Vito (iltaan). Cavalorin tarjonnasta Fiber Force (aamu) ja Mash & Mix (ilta). Petu on muutenkin huono syömään aamuisin oikein mitään, kaksi litraa on aika maksimi minkä syö ja ylimääräiset jää kuppiin. Tämänkin vuoksi Selectedin nostaminen ”tappiin” ei kauhean järkevää ole, kun jää melkein puolet syömättä. Puuroa tämän hetkisellä annostuksella jättää jonkin verran, mutta onhan sillä koko yö aikaa mutustella loput nassuun.
Onko kokemuksia jommasta kummasta rehumerkistä? Tai onko ehdottaa jotain muuta?