Vitsi oon ollut kyllä yllättynyt, miten paljon ihmisiä kiinnostaa tämä tallin pyöritysarki. Paljon kysymyksiä tulee ja tuntuu etten meinaa edes ehtiä vastaamaan kaikkiin, joten vastaillaan ihan postauksen merkeissä.
Tarviiko sinne uutta hiekkaa kentälle?
Hiekkaa ei tarvitse määrällisesti lisätä, lähinnä pitäisi lanalla kääntää ja kuohkeuttaa pohjaa että parin vuoden kovettuminen lähtisi. Lähtökohtaisesti siis hyvässä kunnossa pohja, ainoastaan pehmentää pitäisi.
Miten petu on viihtynyt uudessa kodissa kun ei ole niin häiriötä ympärillä? Onko siinä ihan tehdyt laitumet joissa hyvä nurmi joka riittää ruuaksi? Laiduntaako sun hevoset yötä päivää? Ja milloin tulee esittely uudesta hevosesta ja siitä mitä sen kanssa touhuat? 🙂
Petu on viihtynyt todella hyvin, jännittää vielä jonkin verran tallissa ja selvästi odottaa mörköjä tulevaksi jostain nurkan takaa, mutta pikkuhiljaa alkaa rauhoittumaan myös tallissa. Pellot on ihan luomutilassa, hyvä heinä joka tosin tällä viikolla niitettiin ja paalattiin että saavat koko talven hyvälaatuista heinää – Petulle ja Almalle kun en halua syöttää miljoonasta purkista ruokia vaan ruokinta pohjautuu heinään ja täydennetään kivennäisellä sekä pellavalla.
Yötä päivää ovat ulkona, nyt superhelteiden aikana ovat päivän kuumimman ajan sisällä eli noin 5-6 tuntia ja muuten laitumella lihomassa. 😀

Almasta tulee juttua kyllä, tuli noista heinätöistä isompi urakka mitä oltiin alunperin ajateltu ja asiakashevosen tulo vähän sotki rytmejä. Mutta tulossa on!
Käytkö edelleen siellä vanhalla tallilla hoitamassa sen toisen hevosen vai mitä sille käy, eikös sekin ole ollut sinun vastuulla jo pitkään?
Vanhalla tallilla en enää käy hommissa, paitsi Marian kanssa välillä kun hän ystävystyi siellä tallinpitäjän saman ikäisen pojan kanssa. Muori jäi siis tallinpitäjän hoitoon, omistaja muuttaa takaisin paikkakunnalle tässä syksyllä joten hoitaa silloin itse. Kyllä se vähän harmittaa ja ikävä on, kun yli 5 vuotta huolehdin mutta näin se elämä kuljettaa. 🙂
Tallin sivut olisi paljon asiallisemman oloiset jos niissä ei olisi valmiskuvia, kansikuva jne pistää silmään eikä anna ammattimaista kuvaa. Sivujen pohja toimii ihan hyvin puhelimella mutta asettelu ja kuvat luovat kuvan halvoista ja lapsen tekemistä sivuista. Yrityksen kannalta kannattaa panostaa sivuihin enemmän! 🙂 näin it-alan henkilön silmiin noita kannattaisi näyttää jollekin joka sivuja tekee työkseen ja ottaa laadukkaita kuvia tallilta ja hevosista. Jos ei omaa kameraa ja silmää ole, niin paljon on hyviä harrastekuvaajia jotka eivät usein veloita juuri mitään, että tulevat kuvaamaan. Tuollaisenaan sivut ovat tönköt ja antavat varmasti väärän vaikutelman yrityksestä 🙂 lisäksi on hieman epäselvä että onko siellä kenttä vai ei, kuvassa viite että tähän tulee kenttä, vaatii kunnostusta kun taas toisaalla luki että tallilla on kenttä. Pienet asiat vaikuttavat paljon siihen miten yritys näkyy mahdollisille asiakkaille. Tervetuloa yrittäjäksi ja onnea uusista tiloista!
TykkääTykkää