Kehitystä nähtävissä

Vaikka välillä toivoisi oikein hulppeita tiloja ja kelejä sun muuta niin en kyllä toisaalta vaihtaisi tässä mitään. Kun ollaan kelien armoilla ja kaviot ilman tilsakumeja, niin käyntiä pitää ratsastaa paljon. Nyt alkaa käyntitehtävien tulokset näkymään, eilen Petu teki täysin puhtaat väistöt molempiin suuntiin. Aikaisemmin on väistöihin viittaavaa tullut, ilman kunnon ristiaskeleita, mutta sekin on ollut hyvä että alkaa ymmärtämään väistämisavut.

Vajaa vuosi sitten kun aloin Petua liikuttamaan, oli väistäminen mahdottomuus – veti kyljet koviksi ja vauhti tappiin eikä jalalla pystynyt vaikuttamaan ollenkaan, ei edes ympyrällä. Tätä lähdettiin silloin jo vähän harjoittelemaan, varsinkin kesällä otettiin tehobuusti kun ei tarvinnut pilkkopimeässä liukastella. Nykyään heti alkukäynneillä tunnustelen, mihin suuntaan on vino ja sitä mukaan alan kevyesti suoristelemaan ja herättelemään kylkiä sekä takaosaa. Varsinaisessa työskentelyssä etsin suoruuden uudelleen ja haen takaosaa aktiiviseksi ja samalla varmistan lapojen paikkaa kohdilleen. Yleensä suunnilleen 20 minuutin kuluttua Petu on tasainen niin suusta kuin takaakin, selkä ylhäällä kevyellä tuntumalla. Ravissa on hankalampi, etenkin jos kentän pohja ei ole kovin hyvä. Tilsat ja liukkaus saa tikittämistä aikaiseksi, jolloin joutuu tekemään enemmän töitä että rentoutuu kokonaan.

Noiden vatsavaivojen vallitessa, tehtävät on pysynyt mahdollisimman yksinkertaisina mutta hyödyllisinä ettei joka paikka mene jumiin ja pysyy liikkeessä mahdollisimman paljon ilman stressiä. Viikonloppuna oli ajatuksena käydä maastossa, jos vain valoisaan aikaan ehtii tallille. Ensi viikolla tulee kengittäjä, jolloin pääsee taas kunnolla kaikissa askellajeissa vääntämään selästä käsin, ellei kenttä mene peilijäähän. Lumisuus ei haittaa, paitsi nyt ennen kengitystä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s