Ensimmäinen äitiysneuvola

Tämän päiväinen pelotti ihan älyttömästi. Lähinnä sen vuoksi, että joudunko piikitettäväksi (veriryhmän vasta-aineita) ja mitä siellä sanovat. En joutunut piikitettäväksi, paitsi hemoglobiini otettiin ”tulitikkurasialla”. 😀 Verenpaineet ja hepat on todella alhaalla, mitä osasinkin odottaa. Asentohuimaus ollut ihan järkyttävän voimakasta ja oon joutunut pahimmillaan nukkumaan 3 päiväunet päivässä, vaikka olisinkin nukkunut yöllä yli 9 tuntia. Lisärautaa pitää syödä (kunhan aina muistaisi nappasta napin nassuun) ja lakua verenpaineisiin. 🙂 Onneksi ei tarvitse sokerirasituksiin mennä, ellei pissatestit anna glukoosin kohdalla plussaa, huh! Vältyin niiltä viimeksikin, tosin todella voimakkaan aamupahoinvoinnin takia. 🙂

Täytyy etsiä Marian ajalta toinen, hyvä vertailla sitten 🙂

Juteltiin alkuun niitä näitä, mun voinnista ja oikeastaan kaikesta, mikä liittyi tulevaan pikkuiseen, Mariaan jne. Puhuin sitten omasta pelosta keskenmenon suhteen ja onnekseni tuossa uudessa neuvolassa on tapana ultrata ensimmäisellä käynnillä!
Siellä oli sellainen millimake. Ei meinattu ensin löytää ja mulle iski tuhoton paniikki, kunnes alkoi sellainen kahden pikselin kokoinen alue välkkymään kiivasta tahtia – pienen ihmisenalun sydän! Viikkoja on todennäköisesti hieman vähemmän mitä on luultu, mutta kontrolliultra on reilun viikon päästä. Kuulemma kaikki on hyvin, kohdunsisäinen eikä verenvuoto ole viitannut mihinkään vakavaan. 🙂 Jokin elin tms heijasti todella paljon, ja kun viikkoja on vähemmän mitä odotettiin, oli vatsan päältä kuulemma jo kokeneellekkin ultraajalle vaikea homma, sen takia kontrolli. Ja onneksi siellä oli vain yksi pieni, eikä kahta mitä ollaan jo hieman pelätty tämän turvotuksen takia.. 😀

Iltalukemista seuraaville 9 kuukaudelle 😀

Maria viihtyi ja oli todella nätisti neuvolassa, vaikka reilu 1,5 tuntia siellä oltiinkin. Ihan lopussa meinasi kiukku iskeä, kun alkoi tympimään mutta hyvin jaksoi! Terkkari oli tosi mielissään, kun koko perhe oltiin paikalla. 🙂 Jos nyt saisi nukuttua jatkossa yöt levollisemmin, kun saatiin edes pieni varmuus, että vauvalla on kaikki hyvin. ♥ Nyt alan valmistautumaan yöunille, kun aamulla jälleen aamutalli. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: