Tämä piti ”julkistaa” vasta ensimmäisen ultran jälkeen, mutta päätettiin Nikon kanssa, että kerrotaan huomenna isälleni joten tänään kerrottiin appivanhemmille. Appiukko meni ihan sanattomaksi ja anoppi otti odotettua paremmin uutisen. 🙂

Se, miten tämän kanssa toimitaan jos pääsen kouluun, on sen ajan murhe ja tämähän on myös syy miksi pitää miettiä kaikki Mikkiin liittyvät jutut uusiksi. Mikki on niin reaktiivinen, ettei ole varaa selästä lennellä.
Neuvolaa joudutaan odottamaan vielä reilu 2 viikkoa ja siitä varmaan suoraan varataan ultraankin aika, jotta saadaan tarkempi laskettu aika selville. Omien laskujeni mukaan nyt ollaan 5+4 viikoilla ja la olisi 7.7.2015.

Kamala alkuturvotus! 04.11.2014, rv 5

Vielä ollaan päästy millimaken (ei parempaa koodinimeä vielä keksitty :D) kanssa helpolla. Niin alussa vielä, ettei pahoinvoinnit ole yllättäneet ja toivottavasti ei yllätä samalla tavalla kuin Mariaa odottaessa (pää pöntössä puoli päivää).. Kamala turvotus on ja närästää koko ajan sekä päätä kiristää, mutta muuten ollaan voitu vielä ihan hyvin. 🙂 Marialta kyseltiin tänään, onko äidin mahassa veli vai sisko, niin likka on sitä mieltä että sisko. 🙂 Ei Marsa todennäköisesti ymmärrä vielä, mitä kysyttiin mutta kovin innoissaan puhui siskosta ja veljestä saatiin vastaukseksi ei sovi. 🙂

Kyllähän meidän tulevasta tietää jo pari läheistä ystävää, tiennyt jo plussaamisesta saakka, mutta sitähän ei isälle kerrota, kun ei tykkää jos kuulee kaikesta viimeisenä.. 😀

01.11.2014

Nyt syömään jotain (taas) ja valmistautumaan leffailtaan, kunhan Maria saadaan unille. 🙂

4 vastausta artikkeliin “Paksuna!”

  1. Anonyymi avatar
    Anonyymi

    Oho aika aikaisin uskallatt kertoa! Mutta onnea kovasti odotukseen! 🙂

    Tykkää

  2. Ande // Pilvilinnoja avatar

    Ensin ajattelinkin, että pidän tämän salassa mutta oli pakko kun ratkean muuten pelihousuista 😀 Nyt vaan pitää toivoa, ettei unet toteudu ja kaikki menee hyvin loppuun saakka 🙂

    Tykkää

  3. Anonyymi avatar
    Anonyymi

    Mihin hävisi sinun uusin blogi-kirjoitus?

    Tykkää

  4. Ande // Pilvilinnoja avatar

    Kyllä se tuossa ylempänä on 🙂

    Tykkää

Jätä kommentti Ande // Pilvilinnoja Peruuta vastaus

Päätähtenä näyttäytyy -08 syntynyt lämminverinen ruuna Petu sekä omistajansa Anna.

Välillä myös remontoidaan 50-luvulla rakennettua rintamamiestaloa, höpötellään kissasta ja koirasta sekä harvemmin näyttäytyy meidän kaksi lastakin.