Sisustusjuttuja!

Sisustuskuume iski ja kun ei olla mitään miljonäärejä, niin pitää tehdä kaikki pienesti, joilla on kummiskin tosi iso vaikutus meidän perusarkeen.
Suurin ärsytyksen kohde on ollut meidän avaimille tarkoitettu kori. Maria pöllii tilaisuuden tullen kaiken mahdollisen mihin ylettää, joten avaimet on monet kerrat olleet hukassa. Avainkaappi ei ole ollut oman hajamielisyyden takia käytännöllinen, koska sitä on kokeiltu monta vuotta mutta aina unohdan avaimet kotiin jos eivät ole näkyvillä. 😀
Ennen
Avainten paikka ennen = avaimet aina hukassa!
Eilen käytiin huvin vuoksi kiertelemässä kaupoilla, ja Kodin1:stä löytyi edullisesti avainnnaulakko! Ajaa saman asian kuin kaappi, mutta avaimet näkee heti ja on kotioven vieressä, jolloin ne näkee heti kun on lähdössä ja osaa laittaa ne suoraan naulaan kun tulee kotiin. Ovat myös sen verran korkealla, ettei Maria yletä avaimiin edes pienen jakkaran kanssa, joten avaimet on turvassa! 🙂
Jälkeen
Tämä oli kyllä niin hyvä ostos! 🙂

Tänään käytiin sitten anoppilassa kahvilla, kun kotona oli taas liian puuduttavaa. Loppujen lopuksi päivä kääntyi shoppailureissuksi anopin kanssa, ja mukaan tarttui Jyskistä Marialle pinkki (!!) nojatuoli.
Istutettiin Mariaa kokeilumielessä jo kaupassa kyseiseen tuoliin ja olihan likka aavistuksen epävarma, mutta kyllä sieltä pieni innostus näkyi. Kyseiselle tuolille palattiin monta kertaa ja päätettiin ottaa mukaan. Olohuoneessa tyhjähkö seinä oikein huusi jotain Marialle, ja olihan tuoli kyseiselle paikalle kuin nakutettu!

Me ollaan yritetty välttää pinkkejä tavaroita, mutta..

Marsahan oli ihan onnessaan, kun sai tuolin paikoilleen! En enään ole edes laskuissa pysynyt mukana, kuinka monessa eri asennossa on jo ehditty istua. 😀 Maitokin pitää saada juoda vain ja ainoastaan omassa nojatuolissa, ei enään maitoläikkiä äidin sohvalle! 😉

Ihme kyllä, ei tuo pinkki edes pistä silmään! Tuo vain sopivasti väriä kyseiselle seinälle, mutta ei ole liian hyökkäävä. Jes! 🙂 Vielä olisi projektina siirryttää Maria isojen tyttöjen sänkyyn ja kunhan sen uuden sängyn saisi ostettua. Hello Kitty -sänky ei onneksi Mariaa eilen houkutellut, joten ihan tavallinen ja mahdollisesti jatkettava pitäisi jostain löytää. Ikea?

Maria rakastaa sitä!

Miltä näyttää? 🙂

2 vastausta artikkeliin “Sisustusjuttuja!”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s