Ensimmäinen maasto uuden ystävän kanssa

Kuten jo eilen vinkkailin uudesta heppakaverista, niin tänään käytiin testaamassa sitten miten poika maastossa osaa käyttäytyä.
Mikkiähän oli ennen mua eräs tyttö käynyt kokeilemassa ja todennut heti kättelyssä että on liian vaikea että maastoon uskaltaisi lähteä.

Tänään pyöritin tallin pihassa jonkun 5 minsaa, että saan kuulolle ja sitten maastoon. Vaikka autoja ajoi satasella vastaan, ei Mikki välittänyt mitään. Mönkijän ääni metsiköstä jännitti, mutta ei minkäänlaista sinkoilua mihinkään. Ainut mikä tuossa reilun puolen tunnin maastoilussa ärsytti, oli ne hemmetin itikat ja Mikin häsläys! 😀 Semmoista epämääräistä häseltämistä, mitä nyt voi odottaakin hevoselta jolla entinen omistaja mennyt vain ja ainoastaan maneesissa. Kovan työn on A ja hänen siskonsa tehnyt, että saaneet pojan tuohon pisteeseen, että pystyy huoletta maastossa ravailemaan ja vaikka väistättämään jos ei muuta keksi, ilman että hevonen sinkoilisi joka paikkaan.

Mikki alias Häslääjä-boy lenkin jälkeen 🙂 // 03062014

Mikkihän ei ole lapsi, mutta lapsen kengissä. Keksii joka päivä jotain, mikä on ihan ylitsepääsemätöntä. Eilen se oli esimerkiksi etusuojien laitto, tänään satula ja sunnuntainahan ei meinattu saada suitsia päähän kun ei suostunut kuolainta ottamaan vaan sen takia, että uusi ihminen piti testata. 😀

Otsatukan lisäkkeet, kun omat on niin onnettomat 😀

Saa nähä, mitä loppuviikosta jätkä keksii. Maastoillaan varmaan pidemmän kautta ja otetaan enemmän ravipätkiä ja ehkä vähän laukkaa, saa nähdä 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s