Tässä on pari päivää mennyt siivotessa, Topin liikutuksen sekä kinkun paiston yhteydessä. Ollaan pesty lattioita kontaten, viihdytetty Mariaa, käyty monta kertaa kaupassa ja tänään sitten kinkku meni uuniin. Ensimmäistä kertaa elämässäni sellaisenkin paistoin, aikamoinen homma ollut.
Topi ollut oma tyhmä itsensä pari päivää, pelleillyt ja tänäänkin mm veti pitkin maneesia pierupukki laukkaa, vaikka kuinka verkattiin reippaasti eteen alas -meiningillä. Taisi olla liikaa patoutunutta energiaa.
Vielä huomenna aamusta pitäisi Topi käydä juoksuttamassa, vastaanottaa Marian sylikummi miehensä kanssa Tampereelta, paistella monta pellillistä joulutorttuja sekä laatikot paistaa. Hommaa olisi enemmän kuin tarpeeksi, mutta sitten kun on aika kattaa pöytä ja appivanhemmat tulevat syömään, voi rentoutua. Vieläkin olisi siivottavaa, mutta ehkä Niko reippaana poikana tekee ne viimeiset silaukset sillä välin, kun olen Topia hoitamassa.
Jos sitä nyt voisi rauhoittua loppuillaksi, leffa pyörimään ja aikaisin nukkumaan niin jaksaa huomenna sitten vielä töheltää ennen täydellistä rentoutumista.
Joten toivotan kaikille lukijoilleni, niin niille vakioille kuin satunnaisillekkin oikein ihanaa ja rauhallista joulua! Palataan asiaan parin päivän päästä! 🙂