Maastopäivä

Tänään oli Topin liikutuspäivä. Taino, oikeastaan yksi niistä monesta. Joulupyhien yli huolehdin Topin liikutuksesta sekä sen kanssa seurustelusta. Päivä alkoikin sitten niinkin mallikkaasti, että suojat oli jossain hukassa, varmaan H ottanut ne pesuun tms joten en viitsinyt sen takia sitten lähteä maneesille koulukiemuroita vääntämään.
Keli oli ihanan aurinkoinen ja pakkasta maksimissaan -3, mutta tuuli oli kylmä ja tuntui kyllä luissa saakka. Tehtiin suunnilleen 45 minsan käynti-lenkki, ja tallille päin otettiin pieni ravipätkä. Oon niin vainoharhanen jäisen tien kanssa, kun joskus penskana ensimmäisen hoitohevoseni selästä lensin maastossa moottorisahan äänen sekä jäisen tien takia aikamoisella voltilla. Ja eiköhän moottorisahat nytkin laulanut heti alkumetreistä lähtien.
Onneksi Topi on siinä mielessä 99% varma maastotykki, ettei paljoa välittänyt mistään sahailusta, siinä me vaan köröteltiin pitkillä ohjilla ohi. Tietenkin kaikkea pitää kytätä ja kiertää kaukaa, mutta muuten ihan nätisti osaa kulkea. Seuraava koettelemus tulikin sitten sellaisessa kamalassa ”ylämäessä”, jota Topi pelkää jostain syystä ihan älyttömästi. Johtunee varmaan niistä 2 ravurista + ratsusta, jotka asustelevat mäen päällä olevalla tallilla. Samalla tallilla, jossa teen tallitöitä.. 😀 Päästiin mäen päälle, kunhan oltiin menty kauhusta jäykkänä vaunujen ohi. Luojan kiitos Topi luottaa muhun niin paljon, että päästiin hyvin ohitettua, kunhan muistin jutella mukavia. 🙂
Takaisin päin kun lähdettiin kipittelemään, olisi vauhtihaluja ollut mutta paha täti ei antanut. Keräsin vaan ohjia ja aloin kokoamaan Topia pikkuhiljaa enemmän ja enemmän, mutta kummiskin säilyttäen reippaan ja ennen kaikkea rennon kulkemisen. Ravipätkässä hain kevyen ja rennon kulkemisen, ja suhteellisen matalaa muotoa jotta selkä olisi mahdollisimman paljon mukana.

Topi on siitä jännä, että tarvii todella hyvän alkulämmittelyn ennen kuin taipuu tarpeeksi ja jotta pystyy kokoamaan pidemmälle. Kuvat joissa ratsastan Topilla, on ensinnäkin alku -tai loppukäynneistä ja raveista, jotka teen lämmittelyvaiheessa pitkillä ohjilla. Saa venytettyä kaulaa sekä haetaan samalla enemmän istunnalle ja pohkeelle, ei niinkään sille kuinka lujasti on ohjissa kiinni.
Mutta kuten sain toiveen, paremmat kuvat on omassa mielessä pyörinyt paljon. Pimeä aika ja järkkäri aloittelijan käsissä ei ole parhain mahdollinen yhdistelmä. Se, että kotona olisi meidän järkkärin läpikotaisin tunteva ihminen, mutta hänen paikalle saamisensa vaatii sen, että likka täytyy viedä mummolaan. Ja arkisin mieskultani on töissä, joten viikonloput ainoat mahdolliset jolloin saisin hänet kuvaamaan. Mutta viitsinkö palelluttaa toisen varpaita, onkin toinen juttu. 🙂 Onneksi miehelläni alkaa loma perjantaina, joten yritän saada kuvaamaan joko lauantaina tai sunnuntaina. 🙂

Tilalle lunta ja jäätä, mutta aurinko!