Loikkiva puudeli

Tänään oli taas Topi-päivä. Eilenkin oli, mutta se nyt oli niin täysi katastrofi ettei mitään rajaa. Eilisestä saakka ollut niska jumissa, joten jännitin vähän tätä päivää.
Päätin aamulla kysästä kaveriltani, joka on aikaisemminkin ollut kuvaamassa ja jeesaamassa mua Topin kanssa, että lähteekö kyytiin niin lähtihän se. Aattelin antaa Topille ”virkistyspäivän” puomien ja pienen esteen muodossa, joten auttavat kädet ei ollut yhtään pahitteeksi. Saatiinpa otettua T:stä nyt kunnon kuvakin, mistä näkee tämän erittäin huvittavan puudelimaisen klippauksen.

On se kyllä aikamoinen lihapulla 😀

Alkuverryttely oli aika laiskanpuoleista, niinkuin yleensä. Tietty on niitä superpäiviä, milloin mennään niin kamalaa vauhtia ettei kuski meinaa edes kyydissä pysyä, mutta tänään oli juurikin sellainen löllö-päivä, ei tainnut jätkää oikein innostaa.

Aloteltiin päivän treeni ravipuomeista (kuvat vähän huonoja, siksi en niitä laita) ja oli siinä hommaa yrittää keskittyä, kun Topi olisi ne halunnut hypätä ja N huutelee pidätteistä ym. Toisaalta, hyvä vain että on ystävä joka osaa katsoa omat virheet niin hyvin että osaa huikata samalla niitä korjaus ehdotuksia. 🙂

Sain sitten Tn kuulolle kunnolla, jolloin myös puomit meni paljon paremmin eikä yritetty entisenä estetykkinä niitä hypätä. On se pöllö.

Laukkapätkät oli taas tosin niin syvältä, joten sanoin N:lle että laittaa esteen pystyyn, jos se laukkaaminenkin alkaisi kiinnostamaan vähän enemmän, tai lähinnä se mun kuunteleminen. Lopputulos ensimmäisten hyppyjen jälkeen laukasta oli juurikin sellaiset, että heikkohermoisempaa olisi hirvittänyt ja onneksi on tasapaino kehittynyt, muuten oltaisiin tultu alas aika rytinällä.. Ja siitähän Niko olisi sitten tykännyt.

Hyppääminen ei edelleenkään ole kyllä mun juttu, ja sen kyllä huomasi ensimmäisten pomppujen yhteydessä. Estettä lähestyessä aloin jostain ihmeen syystä pidättämään Topia aivan liikaa jonka takia se sitten meni ihan pöllöilyksi, mutta onneksi on N joka jaksaa mulle räyhätä tarpeeksi, niin hommatkin lähti luistamaan kunnolla. Tähän nyt varmaan joku takertuu, mutta kyllä – hyppään Topin kanssa välillä, koska koulua ei kukaan nyt jaksa jatkuvasti mennä sekä omalle mielelle myös virkistystä. Topi muuttuu haasteellisemmaksi, kun se huomaa edes yhden kavaletin jossain. Aivan eri hevoseksi muuttuu, johan niihin sen pukittelu-juttuihinkin on jo totuttu ja muuhun pelleilyyn niin tuo kaahotus on niin uutuuden huumaa. Ja miksei, jos hevonen tykkää. Tietty jalan kestävissä rajoissa tehtävä nämä pomppuilut, ei se mua haittaa. 🙂

Nuutunut poika 🙂

Loppukäynnit ennen talliin menoa tehtiin maastossa. Lunta oli tullut vajaan pari tuntisen maneesissa olon aikana aika sopivasti, ja lisää vaan tuli joten siinä sitten ihmeteltiin Topin kanssa että mites nyt, kun kaikki näytti niin oudolta. Onneksi herra ei turhista säpsyile, joten lähdettiin sitten vähän köpöttelemään. 🙂