Olen aina ollut liikunnallinen ihminen. Olen harrastanut aina vapaa-ajan uinnista pesäpallon kautta koriksen kokeiluun sekä ratsastus on ollut intohimona jo 11 vuotta. Kuntosalit ja ryhmäliikunnat eivät ole minun juttu, huono sisäilma ja niin edelleen.
Urheilijoiden kirous yleensä on urheiluvammat, joista myös minä olen kärsinyt. En viitsi välttämättä edes luetella, mitkä paikat vaatisi leikkauksia ja mitkä muuten vain mennyt liikkuessa mutta niitä on siis paljon!
Mutta tosiaan, eilen kirjoittelin selkäkivuistani mitkä alkoi pienen mussukkani odotusaikana. Selkä voi hyvin (kiitos kysymästä) mutta tallilla tapahtui jotain aivan muuta.
Olin kantamassa Jahvetin satulaa ja suitsia, kun yhtäkkiä vasen jalka ”katosi” ja lähti alta. Tunto ja voima hävisivät täysin. Tasapaino järkkyi ja yritin saada vasenta jalkaa alle etten kaadu, mutta en saanut jalkaa. Ihmettelin kun ylös pääsin, että mitä ihmettä oikein tapahtui kunnes huomasin hiekasta, että jalka oli roikkunut puolisen metriä perässäni. Hetken kuulosteltuani kroppaa, onko mikään täysin rikki, toimiiko pää ym, päätin jatkaa Jahvun varustamista. Juuri kun piti selkään ruveta nousemaan, jalkapöytää alkoi särkeä kamalasti, mutta en antanut sen haitata, koska ratsastus oli kivutonta.
Tunti mentiin tarhassa, ja alastullessa se kipu oli ihan jäätävä! Kävelin sitkeänä likkana kuin mitään ei olisi käynyt. Autolla ajo ei ollut helppoa, mutta yksin liikenteessä ollessani oli vain pakko sinnitellä kaupan kautta kotia. Saappaat jalasta ja kappas, jalka aivan turvoksissa ja astumisherkkä. Niko käänteli tukisiteen loppuillaksi paikoilleen, jotta saadaan turvotus pois ja jalka tyynyn avulla ylös. Ai kun oli mukavaa luvan kanssa vetää lonkkaa. Varpaidenheilutus ei onnistunut, joten jo silloin päättelin että jänteissä jotain häikkää, mutta selkeää poikki repeämistä ei ollut. Juuri ennen nukkumaanmenoa jalka tummui.. Okei, tässä vaiheessa mulle tuli kamala paniikki, mutta ajattelin että katotaan aamulla uusiksi tilanne.
Aamulla ei varpaat vieläkään liikkunut kunnolla, mutta kipu oli vähentynyt säilyttäen turvotuksen ja tummumisen – soitto lääkäriin.
Kiva oli lääkärisetä, kun päivällä päästiin. Suoralta kädeltä kun jalan päältä tunnusteli, totesi ettei murtumaa onneksi ole. 800mg:n slow buranaa, 1-2 täydellinen paranemisaika sekä tuomio = Jalkapöydän jänteen ruhjevamma. Ehdotti jalan teippausta, ettei jalan varomisen takia mene huonoon asentoon ja olisi mukavempi olla. Aika parantaa, mutta teippauksilla ja tukisiteillä saan pidettyä tuon kintun jotenkin käyttökelvollisena.
Eli se on tänään vapaapäivä, iltatalliin en uskalla mennä joten kokeillaan huomenna 🙂
pilvilinnoja.com 