Alma

Hevostelutaustani – osa 3

4,5 vuotta sitten julkaisin kakkososan joka jäi Topiin. Topi oli mahtava, osaava suokkiruuna joka ei päästänyt mua koskaan mitenkään helpolla. Kyseessä oli hevonen, joka opetti ehkä kaikista eniten – erityisesti nöyryyttä ja taitoa katsoa peiliin – etenkin näin jälkikäteen. 😀

Vuokraussuhde kesti syksystä 2013 kevääseen 2014 ja Topi lopetettiin alkukesästä.

Topin jälkeen kuvioihin tulikin sitten jotain aivan erilaista, mihin olin tottunut – puoliverinen ruuna Mikki. Kun Topi oli ”laiska” ja hidas, Mikki oli nopea ja säpäkkä. Kokematon, kaikkea pelkäävä ja sielun maailmaltaan todella herkkä tapaus. Ratsuna todella raakile, joka ei sileällä osannut juuri mitään kun toimi omistajallaan ainoastaan maastohevosena sekä pihakoristeena. Mikin ohessa tein töitä ravitallilla, jonne mulla oli kotoa 45 minuutin ajomatka per suunta. Pitkä työmatka ja todella pitkät työpäivät verotti omaa aikaani Mikin kanssa – pääsi liikaa seisomaan joka johti moniin vaaratilanteisiin, muunmuassa vaarallinen tippuminen maastossa. Mikin kanssa yhteistyön lopetin tullessani raskaaksi 2014 alkutalvesta – en uskaltanut ottaa mitään riskiä ja Mikki olisi vaatinut lähes tulkoon päivittäistä ja monipuolista liikuttamista jotta olisi ollut turvallinen ratsastettava.

Palasin kunnolla ratsastuksen pariin syksyllä 2015 saatuani lääkäriltä luvan aloittaa normaali liikunnan oman kunnon ja jaksamisen mukaan, Mia oli tällöin reilu 2 kuukauden ikäinen. Olin tässä välissä käynyt tekemässä tallivuoroja ja pitänyt itseni myös raskausaikana tiukasti hevostelussa kiinni, vaikken ratsastanutkaan. Tällöin kuvioihin tuli Eestinhevosruuna Ressu. Veikeä kaveri, paikoitellen todella ponimainen ja kunnon jäärä. Ressun kanssa tuntui, että löysin istunnalle uusia nappuloita jotka tosin katosivat paikoitellen useastikkin. Ressun kanssa tehtiin töitä reipas vuosi suunnilleen kolmesti viikossa ja vakavan putoamisen takia jouduin pohtimaan, voinko ja viitsinkö järjestää itseni uudelleen siihen tilanteeseen, jossa halvaatumisen riski on koko ajan olemassa. Syksyllä 2016 lopetin Ressun vuokraamisen. Petteriin pääsin tutustumaan alkukeväästä 2016, samana kesänä mulle tarjottiin mahdollisuutta Petun kokeiluun mutten tarttunut siihen koska Ressu oli kuvioissa ja olihan Petu oikeasti talon kokoinen verrattuna Ressuun. 😀

Oliverista (edessä) ostin osuuden tammikuussa 2016.

Ressun jälkeen parantelin kroppaa, ramppasin fysioterapiassa ja lääkärissä vuoronperään ihmettelemässä mitä kierolle selälle tehdään. Tein pelkästään tallivuoroja ja maaliskuussa 2017 kävi huppista keikkaa ja löysin itseni Petterin selästä koeratsastamassa. Mun ja Petterin juttu jatkuu edelleen, liikutussuhde muuttui ylläpidoksi saman vuoden kesäkuussa ja vuonna 2018 Petu muutti mun mukana kun perustin oman tallin.

Alma & Petteri ”kotona” laitumella heinäkuussa 2018

Alma tuli kuvioihin 2018 kesällä, kun piti kiireesti löytää Petulle joko ruuna tai tamma kaveriksi, en halunnut pitää herraa yksinään kun ei voinut olla varma milloin ensimmäinen asiakas muuttaisi talliin tai muuttaisiko ollenkaan. Alman lisäksi vaihtoehtoina oli puoliverinen ja suokki. Alman kasvattajan kanssa kemiat vaan naksahti, kaikesta oli helppo sopia.

Näin on taputeltu 2001-2018 välillä tapahtunut hevoskokemuksen kartoittaminen. Ennen kaikkea olen jokaiselle tyypille näiden hevosten takana kiitollinen, että sain kuulua tiimiin – joidenkin kanssa vähemmän ja toisten pidemmän ajan. Erityisesti olen kiitollinen Petun ja Alman ”taustatiimille” – kiitos luottamuksesta! 11 vuotiaana aloitin ja jatkan edelleen näin 28 vuotiaana yrittäjänä, kuka olisi uskonut vaikka 5 vuotta sitten? 😀

Miten menee?

En edes halua tarkistaa, milloin edellinen postaus on tullut ulos eikä toisaalta sinällään edes kiinnosta – olen aina päivitellyt blogia silloin kun niin sanottu runosuoni kukkii enkä koita väkisin tuottaa tekstiä jos sitä ei tule. Sen takia luonnoksista löytyy valehtelematta aina vähintään 10 postausta, mistä suurin osa ei koskaan näe päivänvaloa koska joku keskeytti kirjoitushetkellä enkä saa enää jälkikäteen tekstissä vallitsevasta ajatuksen juoksusta kiinni.

Mutta mites meillä menee? Ihan jees, tallilla etenkin tuntuu että kiirettä pitää kun täytyy pitää katseet jo tiukasti tulevassa talvessa ja miettiä kaikki mahdolliset tarhausasiat siltä varalta, että jokin kummallinen ryntäys tulisi – mitä tosin epäilen että tulee. Nyt alkaa muutenkin olla viimeiset hetket kentän rajauksen kanssa, koska sitten kun maa menee koko päiväksi routaan, ei mitään juurikaan ennen kevättä pysty tekemään. Enkä ole edes ehtinyt vielä sumplia tilan omistajan kanssa kentän kokoa saati millä tavalla rajataan, lyödäänkö väliaikaiset ratkaisut talveksi ja katsotaan paremmin ensi kesänä vai miten tehdään. Onneksi hän on todella mukava ja joustava, mutta olen itsekin pyrkinyt olemaan vähän näkymätön, jonka johdosta vuokranantaja tarjosi mahdollisuutta laajentaa karsinapaikkoja lisää hallin puolelle. Tosin se on mulla heinävarastona, joten sinne ei mahdu yhtäkään karsinaa tällä hetkellä 😀

Petun kanssa ollaan edetty laidunkauden lopetuksen jälkeen hissuksiin, kun herra herkkähipiä otti itseensä jouduttuaan pois laitumelta aikataulutettuun heinän syöttöön joka myös tuonut haasteita liikutuksien suhteen kun tyhjällä mahalla ei liikuta ja aika on paikoitellen rajallista tai jokin muu suoraan sanoen lorottelee linssiin – ensin polvi alkoi kipuilemaan kun ravissa istui alas joka jatkui sitten myös ihan perus arjessa. Polvi helpotti niin eiköhän mulla tulehtunut iso jänne ranteesta ja nippanappa pystyn karsinat siivoamaan. Toisaalta on hyvä, että mielikuvitusta riittää ja ollaan treenattu samoja asioita maasta mitä selästäkin tehtäisiin ja Petun toinen liikuttaja on käynyt selästä treenaamassa maastossa sekä pihassa kun omat vammat hidastaa.

Reilu viikko sitten Petu tempasi jonkin kipukohtauksen päälle, heinä ja vesi maistunut ollenkaan eikä normaaleja aamutoimia tehnyt tarhaan päästyään vaan pyöri levottomasti, kuopi ja alkoi kaivamaan kuoppaa josta söi juuria. Olin jo aivan varma että nytkö ne mahaongelmat alkaa taas syystä X ja lähdettiin pellolle kävelemään ja suoli tyhjeni urakalla ja ilme piristyi. Laitoin sitten isälleni viestiä, että voisiko väsätä Petulle heinälaatikon ja illalla kävin hakemassa oikein nimikoidun laatikon johon aamulla virittelin heinäverkon jotta saisi hitaammin syötyä heinänsä. Illalla liikkui hyvin liikuttajan kanssa kun mulla oli vapaailta (ja silti olin tallilla :D) ja ei ollut kuin kuntoon laittaesa vähän näiveän näköinen.

Ai kamala kun on työpuhelimessa huono kamera 😀

Se puolen vuoden toivoton sairastelu jätti kyllä sellaiset jäljet muhun ja Petteriin, ettei todellakaan uusiksi haluta käydä sitä läpi. Onneksi on oma talli ja muut ei tee aamutalleja, joten nämä tilanteet ei pääse kehittymään juuri mihinkään kun niihin pystyn jo puuttumaan. Iltatallin tekijällekin laitoin viestillä kuvan, missä näkyy Petterin kipuilme ja kuvailin minkälainen on kipeänä että osaa ilmoittaa mulle heti jos ilmenee kummallisuuksia.

Tarhauskuviotkin muuttui, kun Petu oli päättänyt Almaa purra joten nyt molemmat tarhaa yksinään. Alma on sopuisa tyyppi ja johan se todistettiin kun kerran karkasi langoista läpi pihaton puolelle uuden asukkaan kaveriksi eikä muuten hevillä sieltä pois halunnut tulla pois. Nyt on onneksi rauha maassa kun molemmat saa olla omissa tarhoissaan. Kyllähän tuo meidän vanha rouva pärjää tälläkin järjestelyllä, kun nurkkatarhassa eli molemmilla puolilla joku. 🙂 Nyt vain katseet tiukasti kohti talvea ja ensi vuotta, mitähän kaikkea me vielä keksitään! Eniten jännitellään asiakkaan kantavan tamman puolesta, toivoen tietenkin että kaikki menee loppuun asti hyvin. Koitan nyt saada tästä kirjoittamisesta taas kiinni, tuntuu että mitä pidempi tauko tulee sitä vaikeampi on lähteä asioita päästä purkamaan. Pitäisi muutenkin laittaa päivitettyä kuvamateriaalia kotisivuillekkin, kun on alkanut palikat löytämään paikkansa. Ja jos on jotain toiveita postauksien suhteen niin kommenttilaatikkoon vain tietoa niin toteutellaan! 🙂

Iltatalli ja kuulumisia

Kolme postausta odottaisi loppuun kirjoittamista, Alman esittelysivu aivan vaiheessa mutta kun tekstiä ei vain tule. Tuntuu, ettei osaa jäsentää kaikkea sitä asiaa pään sisällä niin että siitä tulisi millään tasolla julkaisukelpoista tekstiä. Kuviakaan en ole ehtinyt ottamaan postauksiin, vaikka monena aamuna on ollut se ”kuvausfiilis” – mikä on lähtenyt sitten pois avustajan puutteen tai kameran kotiin unohtamisen vuoksi.

Mutta vihdoin sain kuvattua tallilta jotain pientä tilojen esittelyn tynkää ja samalla vähän meidän kuulumisia.

Linkki videoon

Ensimmäinen viikko

Voi jestas ette uskokkaan kuinka mua pännii että lauantaina aikataulut meni kaikin puolin niin pieleen, etten ehtinyt perehtyä videopostauksen tekoon. Mutta onneksi isäni on siirtynyt nykyaikaan, ja otti kaikista mahdollisista tilanteista videoklippejä puhelimellaan ilman pyyntöä ja kuvia jonkin verran niin saan jonkinlaisen koostettua kunhan videot itselleni saan – hänen whatsappinsa ei toimi koskaan kunnolla.. 😀

Lauantai alkoi aamulla väsyneissä merkeissä, kun koko edeltävä yö oli mennyt lähes valvoessa. Vähän 8 jälkeen soi herätyskello ja olin kuoleman väsynyt, mutta aamukahvin ja kamojen mukaan pakkaamisen aikana heräsi suhteellisen hyvin. Vanhalla tallilla meidän piti olla 10 aikaan, kun alkuperäinen aikataulu oli että traikkua oltaisiin oltu isäni kanssa hakemassa klo 12. Tyhjentäessäni Petun karsinaa Niko pakkasi muita tavaroita. Kamat autoon ja uudelle tallille hirveällä kiireellä tyhjentämään, jonka jälkeen auton nokka käännettiin isäni luokse – onneksi tallilta isälleni on vain 15 minuutin matka. Perillä selvisi, että vetoauto on tien päällä ja olisi käytössä vasta iltapäivällä. Kamala soittorumba alkoi että löytyykö keltään vetoautoa, jonka jälkeen piti tehdä ilmoituskierros traikun vuokraajalle ja seurahevosen omistajalle, että aikataulut meni pieleen ja uusi aikataulu sovittiin. Vähän ennen neljää saatiin vetoauto ja onneksi vuokratraikku oli matkan varrella josta napattiin mukaan ja lähdettiin hakemaan ensimmäistä hevosta.

muok-alma

Pienten lastausongelmien jälkeen lähdettiin hakemaan Petu. Herra lastautui tuttuun tapaansa hyvin, kerrasta koppiin uuden naisystävänsä kaveriksi ja matka kohti uutta tallia.

Petu sai uudella tallilla totaalisen hepulin ja hetken sai maanitella että sai herran kulkemaan tallin läpi laitumelle. Hirveä huutaminen kuului samalla kun otin Almaa ulos kopista. Alma kyyläsi alkuun kaikkea ja oli todella vastahakoinen menemään laitumelle, mutta jäi sinne suht hyvin. Alkuun molemmat höyrysi mutta rauhoittuivat syömään omilla lohkoillaan. Ensimmäiset pari yötä olivat karsinoissa, jotta näkisin miten kotiutuvat ja syövät eikä kummallekkaan oikein pellavamössöt meinannut maistua ja vettäkin meni huonohkosti. Päivät sai olla aamusta iltaan laitumella ja kolmannen päivän päätteeksi jäivät ulos yöksi tarhoihin, Alma pihattotarhaan ja Petu omaansa.

Hetki ennen kuin Alma muuttui ”raadoksi” 😀

Alkoi mössötkin maistua molemmille pikkuhiljaa sekä olemukset rennompia, Petu etenkin muuttui tuon kolmannen päivän aikana ihan tajuttomasti – eestaas juoksijasta ja Alman takapirusta alkoi tulla jälleen seurallinen ja hellyydenkipeä. Silmissä tapahtui suurin muutos, nimittäin syvä helpotus katsoi takaisin ja se tietynlainen rauha löytyi. Nyt ollaan jo perjantaissa ja huomenna on viikko hevosten muutosta. Pääsivät samalle laidunlohkolle pari päivää sitten ja nuo kaksi hölmöläistä on kuin olisivat aina olleet yhdessä, totaaliset paita ja peppu.

Almasta tulossa jossain välissä lisää infoa, kunhan saan tallilla rytmit kohdilleen ja molemmista otettua kunnon kuvat. 🙂