Ollut kyllä niin ahdistava alkuvuosi, että ei mitään järkeä. Petulla alkoi viime vuoden loppukesästä outo oireilu, jonka ajattelin johtuneen nimenomaan laitumesta ja siellä olleista pienistä konflikteista. Oireet jatkui, fiksattiin satulaa (edellisessä postauksessa näistä enemmän), hoidettiin korvien väliä ja sitten se tuli – hevonen muuttui vaaralliseksi liikuttaa. Meillä kävi meidän vakio satulaseppä ja pari viikkoa myöhemmin pyysin toisen, vieraan sepän mielipidettä, kun kouluvalmennus ei mennyt yhtään hyvin. Saatiin kyllä hommia tehtyä ja laukkatyöskentelyn myötä tilanteet tasaantui, mutta joka ikinen askel yhdessä Petun kanssa ahdisti. Hevosta ahdisti ja mua ahdisti. Siitä alkoi sitten kevyempi, vajaan kuukauden mittainen kausi, jolloin vain vuokraaja liikutti ”tosissaan” kerran viikossa, me käytiin vaan taluttelemassa, seurusteltiin tarhassa ja paristi maastoiltiin selästä, koittaen pitää mahdollisimman stressivapaana tekeminen.

Tallinpitäjän kanssa sovittiin, että Petu jää täksi kesäksi pihaan parin muun kanssa. Jos näillä muutoksilla ei tule toivottua tulosta, käydään klinikalla tähystämässä maha kesällä. Aloin antamaan juoton yhteydessä 1,5 desiä chiaa ilman erillistä turvotusta ja normi desi vielä turvotettuna iltaruokaan ja Petun ilme alkoi pehmetä.

Meillä rataharkat alkoi lähestymään ja vuokraaja kertoi käyntiensä jälkeen vähän fiiliksiä. Hevosen mieli alkoi olla hyvä, ei sekoillut maneesissa ovipäädyssä ja teki innokkaasti hommia. Edelleen oli nuivea jos tarhaan meni, joten pidin vielä hieman hajurakoa ja juotin ulos sekä tarhan siivoilun ohessa seurusteltiin jos Petu itse hakeutui lähelle. Reilu viikko sitten otin pienellä riskillä Petun mukaan, satuloin ja mentiin kentälle. Edellisenä päivänä oltiin laitettu kouluaidat kentälle, joten pieni tuki Petulle, ettei tarvitse aivan kentän aidan vierestä mennä. Ja Petuhan kulki! Oli kyllä jäykkä kuin mikä ja vähän epäileväinen, mutta teki mielellään. Kevyesti käytiin käynnissä ja ravissa ajateltu koulurata läpi ja lähdettiin tielle loppukäynneille. Tein päätöksen, että startataan lauantaina ja sitten pidetään taas hetki kevyemmällä jos näyttää siltä, ettei treeni oikein maistuisi. Ja jonkinlainen tauko meille tulee kesäkuun alkuun, kun muumi-jalkaa edistetään tatuoijan penkissä.

Tällä viikolla ratsastin uudelleen ja tehtiin radan vaikeimmat kohdat läpi ja jestas miten reippaasti Petu oli. Vielä viimeistelyt tehdään, käydään rata kokonaisuudessaan läpi ja rennoin ottein lauantaina tuomarin eteen. Jännittää, mutta kivalla tavalla. Kiva kun tuomari on sama mikä viime vuonnakin, ei tarvitse sitäkään jännittää. Viime vuoteen verrattuna Petu on nyt suhtautunut kouluaitoihin suopeasti ja vähän ollut jopa sen oloinen, että kaveri samaan aikaan ärsyttää enemmän kuin olisi tukena.

Katsotaan miten meidän käy. Rata on hyvin mielessä ja Petulla tuntuu olevan hauskaa aina kun sitä harjoiteltu.