Petun vointi

Uupsista, 18 päivää edellisestä postauksesta. No, eipä ole oikein ollut kirjoittamistakaan, kun Petun mysteeristä pärskimistä on mietitty, ihmetelty ja kummasteltu, revitty hiuksia tallinomistajan vuoksi, herra jättilaaman räkäisyyden ja vetelyyden sekä mystisen epäpuhtauden takia. Ja takajalkojen suojatkin on ahterista.

Laidunkauden lopettelun aikoihin tuli pärskiminen joka jatkuu edelleen, tosin ei läheskään niin pahana mitä pari viikkoa sitten, räkää valunut rööreistä ja liikkuminen halutonta. Pari päivää sai silloin vain saikkuilla, kävelytystä fleeceloimi päälle ja pakkoloimi kelistä riippumatta – räkä lakkasi valumasta.

Pärskiminen jatkui silti ja lähdettiin pomon kanssa miettimään mahdollisia syitä. Mulla tuli seurailessa heinä mieleen, kun hankaa huulen sisäpuolta joka paikkaan, ulkona ei pärski etenkään jos on satanut ja sisällä heti heinille päästyään alkoi pärskimään. Pomo epäilee pellettiä, mutta se ei pölise juuri lainkaan pussista ottamisen jälkeen. Aloitettiin iltaheinien kastelu ja nyt ainut milloin pärskii on silloin, kun laitan rehut kuppiin. Eli todennäköisesti se on pöly, mikä ärsyttää. Jatketaan nyt heinien kastelua ja seuraillaan, muuttuuko johonkin suuntaan.

Kun terveyspuoli oli saatu edes jotenkin hallintaan, oli Petu muutaman päivän ihan hyvän tuntuinen, alku- ja loppukäynneissä sekä karsinassa loppujen iltahommien tekoajan fleece niskassa piti herran hyvässä jamassa. Sitten alkoi kummallinen haluttomuus liikkua (kyllä muuten parit peet lensi tarhasta haettaessa), ei halua kääntyä ja liikkuu epäpuhtaasti. Viime viikonloppuna oli monot huollettu ja nyt vihdoin näyttää ja tuntuu hyvältä. Käyttää selkäänsä paremmin, takaosa ei ole niin pahasti tukossa mitä on ollut pahimmillaan ja venyttäessä tallin käytävällä myötää jalkaa kunnolla sekä nostaa takatöppösetkin kunnolla kavioita puhdistaessa.

Nyt on Petu saanut pitää viikonlopun vapaana, kauhulla jotenkin odotan huomista, että missä jamassa herra mahtaa olla. Tämä on näitä hevosenpidon iloja, hehe. Puomiverkatkin vaan lykkääntyy koko ajan, kun kentällä todella surkeat salaojitukset, kun tekee kokonaisen lammen keskelle kenttää, niin sinne huvita puomeja kantaa kun pian uppoaa sinne hiekan sekaan ja kenttä itsessäänkin on  märkänä tarpeeksi rankka Petulle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s