Possu vauhdissa

Ressulla on jotkin kummalliset naistenpäivät. Viime viikolla painin jokaisena päivänä kun kävin tallilla Ressun kiinni saamisen suhteen, kun herra tynnyristä on tullut superurpo. Viime tiistaina ja torstaina Ressu jaksoi jängätä 5 minuuttia ennenkuin antoi kiinni, leivän avustuksella tosin. Perjantaina, juuri silloin kun oli muutenkin tiukka aikataulu Ressun kiinni saaminen kesti reilu puoli tuntia, mutta puolessa välissä turvauduin Ressun omistajaan saadakseni kikkakolmosia kuinka saada helposti ja ”kivuttomasti” ponski kiinni varsan yllyttäessä hölmöilyyn.

Homma ratkesi vinkeillä näpsäkästi, mutta tänään. 1,5 tuntia odotin ja odotin, pistin Ressun juoksemaan omistajan vinkkien mukaan, ajatuksena että väsyttää itseltään hölmöilyenergiat ja antaa kiinni kun ei jaksaisi enään – tänään kylläkin jaksoi. Koko sen yli puoltatoistatuntisen Ressu vain juoksi kuin päätön kana. Leivällä houkutellessa ovelasti pölli leivän ja juoksu jatkoi.

Lopputuloksena hiestä aivan märkä ja edelleen saamatta kiinni. Laitoin omistajalle viestiä Nikon viestin jälkeen, että katsotaan tilannetta seuraavana päivänä, kun kotona on tilanne levinnyt käsiin aivan totaalisesti (Mia ollut äääärettömän kiukkuinen viikonlopusta asti) ja olin jo itse niin väsynyt ettei se ainakaan edesauttanut kiinni saamista.

Jopa Rouva Tammakin ihmetteli mikä ihme tuota lauman ”oria” oikein vaivaa, mutterit tippunut paikoiltaan. 😀

Omistaja sitten pahoitteli Ressun käytöstä, mutta naureskeli samalla että saipahan liikuntaa hangessa irtojuoksutuksen merkeissä. Nyt toivotaan ettei lyö lihaksia lukkoon, kun on sen verran viluherkkä ja aivan hiestä märkänä oli. Urpo mikä urpo. 🙂

Muistakaa myös käydä osallistumassa messulippu-arvontaan täällä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: