Esittelyssä: Mikki

On tullut paljon kyselyitä Mikistä, oikeasta nimestä jne. En ole vain koskaan sitä taikka suvusta kertonut julkisesti. Tähän on syynsä ja ne pidetään vain mun ja omistajien välisinä tietoina.

Mutta sitten faktoja pojasta. Mikki on suunnilleen +/- 160cm korkea ulkomaantuonti, jolle ikää on ehtinyt kertyä 8 vuoden verran.

Mikki tuli nykyisille omistajilleen pikkasen vajaa 4 vuotta sitten, jota ennen oli liikutettu vain ja ainoastaan maneesissa. Nuori, tulisieluinen hevonen sai lisää kipinää säikkyvään luonteeseen tullessaan Keski-Suomeen – pääsi talliin jossa ei ole maneesia. 😉 Vain maastot, joissa Mikki ei ollut koskaan ollut.

Ensimmäisiä yhteisiä maastoja. Löysin ohjin yhdellä kädellä eikä mitään ongelmaa 🙂
05.06.2014

A on siskonsa kanssa tehnyt paljon töitä tämän hölmöläisen kanssa, että voitaisiin sanoa Mikin olevan turvallinen maastossa ja ylipäätänsä ulkoilmassa liikuttaessa.
Mikki nimittäin on ennen ollut pahemman luokan pystyyn hyppijä sekä pukittelija, joka ei antanut edes riimuja laittaa päähän saatika suitsia.

Pieniä vihreitä ukkeleita? 09.08.2014

Mikki ei ole vielä todellakaan valmis ratsu. Laukka nousee vaihtelevalla menestyksellä rauhallisesta ravista ja taas huonoina päivinä kiihytetään pienien pukkien kautta laukkaan. Myös joitakin nostoja ollaan saatu onnistumaan peruutuksenkin kautta. Laukkapohkeet ymmärtää hyvin, mutta poika mielellään korvaisi voiman vauhdilla.
Peruuttaminen on erityisen vaikea tai sitten Mikki vain vihaa sitä. Tässäkään hommassa ei vauhtia puutu ja monesti joutuu ajattelemaan enemmän eteen ja samalla pyytää istunnalla taakse jotta ei mene ihan pelleilyksi hommat. Mikillä tuppaa jäämään pakki jumiin, kuten koeratsastuksessa kävi. 😀

Mikki on A:n sanojen mukaan enemmänkin yhden ihmisen hevonen. Herkkä kaveri, joka vaatii ihmiseltä tietynlaista huumorintajua että sen kanssa pärjää. Tarvitsee myös älyttömän paljon ihmiseltä tukea, esimerkiksi lenkkeilijöiden ohittamisessa jos sillä tuulella on.
Välillä on myös havaittavissa uteliaisuutta, jolloin Mikki tuntuu olevan todella rohkea! Rinta rottingilla kohti tuntematonta, johon reaktio on sitten u-käännös laukassa tai sitten ollaan järkeviä ja annetaan asian olla. 🙂

Mikki on kova poika kyhnäämään kyljessä 🙂 09.08.2014

Toisin sanoen Mikistä voi saada draamakuningattaren kuvan, mutta oikeasti on todella sympaattinen ja kaikkensa yrittävä kun ei ole muita. A:n Mikki hyväksyy seuraamaan meidän touhuja, mutta esimerkiksi kuvien ottopäivänä N aiheutti monet harmaat hiukset eikä Mikki ollut lainkaan oma itsensä. Tässäkin auttaisi vain rutiini, että välillä on kameroiden kanssa heiluvia ihmisiä mukana. 🙂

Jos jotain unohtui tai mielessänne on jotain kysymyksiä, niin kommenttiboksiin vain.

5 vastausta artikkeliin “Esittelyssä: Mikki”

  1. Missä mikki asuu? 🙂 minkä rotuinen se on? Muistuttaa paljon lämppäriä että tiedä yhtään. Mistä maasta se on tuotu? 🙂

    Tykkää

  2. Okei! 🙂 asuuko tallissa vai pihatossa? Teetkö muutakin kuin ratsastat siis jotain tallihommia tai varusteiden huoltoa jne?

    Tykkää

  3. Asuu 2 hevosen siirtotallissa. Pyydettäessä hoidan Mikin ja Sepin ruokinnat ja karsinoiden siivoukset. Myös Mikin varusteet puhdistan oman käyntini yhteydessä, jos on sen tarpeessa, sekä jos Mikillä jaloissa haavoja tms vaivoja, niin nekin teen aina. Esim viime kerralla laitoin lenkin jälkeen linimentin jalkaan, missä lihasrevähdys. 🙂

    Tykkää

  4. Miksi kirjoitat nimistä vain etukirjaimen? Sotkee lukukokemusta aika pahasti. Ihminen ei silti ole sen tunnistettavampi näissä yhteyksissä onko se nimi sitten Aino vai pelkkä A. Olisi paljon sujuvampaa ja paremman näköinen blogi kun jättäisit nuo hölmöt etukirjaimet pois tekstistä. Ennemmin vaikka mikin omistaja kuin ”A”. Mutta kivan oloinen hevonen 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s