Rouvaantumisesta 2 vuotta!

Onko jotain, mitä tekisin toisin tai mitä oltaisiin tehty pariskuntana toisin?

Voisin suoraan tähän todeta – ei ole mitään mitä oltaisiin voitu tehdä toisin! Hauskaahan tässä on se, että edettiin meidän suhteessa asiasta toiseen toooodella nopeasti ja monet jopa lähestulkoot löivät vetoa, ettei meidän juttu kanna hedelmää jotta se kestäisi. Kuinkas kävikään. 2,5kk seurusteltiin kunnes mentiin kihloihin ja alettiin jo vitsillä suunnittelemaan mahdollista hääpäivää. Ai miten niin nopeaa toimintaa? 😀

Kummiskin tiesimme, että meillä olisi suurin koetinkivi vielä edessä – Nikon armeijan loput 6 kuukautta. Olin vain voinut kuvitella sen perusteella, mitä kaverit oli sanoneet inttileskiydestä, että siitä ajasta tulee ihan järkyttävää kun jatkuva epäluulo toisen tekemisistä ja menemisistä kalvaisi mieltä. Mutta ei, e hetkeäkään epäillyt Nikon sanoja. Vaikka se otti pannuun ja pahasti, kun olin suunnitellut viikonloppulomille kaikkea kivaa mitä tehtäisiin yhdessä, niin sitten paukahtaa tekstari puhelimeen, että joutuu jäämään Kajaaniin… Silloin lenteli miljoonat ärräpäät! Tuntui, että armeija syö siitä pienestäkin suhteen poikasesta kaiken ilon ja nautinnon, mutta toisaalta sitä osaa nyt jopa oikeasti arvostaa!

Meillä on kaunis pieni tytär, kolme karvaista rakasta lasta jotka ilostuttavat ja vihastuttavat omilla persoonillaan. Olisiko tätä kaikkea (paitsi Nöpö) meillä, jos oltaisiin luovutettu armeijan takia? Todennäköisesti ei. Vaikka mulla inttileskiys tarkoitti bailaamista tukkaputkella samalla tietäen äidin tilanteen, niin silti luotin Nikoon ja toisinpäin. Villi nuoruus ehkä, mutta se ei sentään pilannut mitään vaan päinvastoin – se vahvisti.

Oikeastaan vasta häiden suunnittelu ja raskaus sekä synnytyksen jälkeinen masennus alkoi raottaa meidän kestävää luottamussuhdetta, kun molemmat oltiin väsyneitä ja stressaantuneita. Niko joutui laittamaan omia voimiaan todella paljon mun hoitamiseen, etenkin raskauden loppuvaiheessa kun olin käytännössä puolivihannes. Kyllä Niko monesti sen kirosi, mutta hammasta purren selvittiin.

Meillä on ollut riitoja, mutta oikeastaan naimisiinmenon jälkeen meidän riidat on loppuneet. Kinastellaan joo ja nekin on yleensä vain näkemyseroja tai sitten tavat tehdä asioita on toisistaan poikkeavia, mutta ehkä ollaan kasvettu niin hyvin yhteen näiden vuosien aikana, ettei meitä kukaan tai mikään pysty horjuttamaan?