Väsyttää ehkä liikaa tällä hetkellä. Eilen venähti nukkumaan meno, vaikka meinasin jo yhdeksältä nukahtaa sohvalle.. 😀

Talli oli todella kivan oloinen, tilava ja isot tarhat hevosilla. Ainut miinus oli ehkä juurikin siinä, että porukka siellä on vähän noh, nuorta jolloin paikat oli illan jäljiltä ihan sekaisin (lattiat lakaisematta jne). Kyllä me pomon kanssa kiroiltiin, kun ei voida hoitaa asioita kunnolla vaan jätetään puolitiehen.
Jospa se asenne muuttuu, kun nykyinen tallinpitäjä lähtee kesäksi muualle ja M saa sen kuningattaren kruunun päähänsä. 🙂

Eilen kävin kokeilemassa erästä pv-ruunaa. En osaa olla enään ilman heppakaveria ja Topikin jäi eläkkeelle. Oli aika mielenkiintoinen tapaus, ei huono ollenkaan vaan erilainen. Täysin päinvastainen Topiin verrattuna. Mutta huomenna sitten enemmän, kun saa paremman käsityksen pojasta. Pääasia että pakki, jarru, ohjaus ja kaasu toimii. 🙂 Pakki tosin meinasi jäädä päälle, mutta kyllä se eteenpäin vievä vaihdekkin löytyi nopeasti. Ja miten mukava olikaan koulusatula 😉 Tuntui heti persuuksissa, miten istunta parani ja sai kaiken muutenkin niin hyvin kohdilleen!

Keskiviikkona taas aamutalli ja auton huoltokin tulossa. Noh, tämä oli tämmöinen pikapostaus 🙂

Yksi vastaus artikkeliin “Ensimmäinen aamu”

Jätä kommentti Suvi Peruuta vastaus

Päätähtenä näyttäytyy -08 syntynyt lämminverinen ruuna Petu sekä omistajansa Anna.

Välillä myös remontoidaan 50-luvulla rakennettua rintamamiestaloa, höpötellään kissasta ja koirasta sekä harvemmin näyttäytyy meidän kaksi lastakin.