TOIVEPOSTAUS: Tallivuoro-juttuja työtallilla

Sain toiveen kirjoittaa enemmän tallivuoroista. Hetken asiaa pohdiskeltuani, päätin miten sen toteutan. Joten tässä tulee, laajemmin mitä meillä kuuluu mihinkin vuoroon, mihin aikaan jne.

Tallilla työskentelyn aloitin reilu vuosi sitten Puuppolassa, jolloin pomoni tammat Gilda ja Mari + Torkku (yksityisen) olivat pienellä, 3 karsinan tallilla jota pomoni vuokrasi silloin. Siihen aikoihin meille kuului aamu-, päivä ja- iltatallin teko.

Nykyinen talli. Puuppolan tallista en tajunnut koskaan kuvia ottaa :/

Aamut alkoi herätyskellon pirinään klo 6, jotta ehdin tallille heittämään hepoille aamupuurot ja heinät tarhoihin. Hepat menivät pihalle klo 7. Illalle tehtiin puurot valmiiksi, ja ei muuta kuin kotiin takaisin köllimään. Tosin, silloin ei koskaan saanut enään nukkua, kun Maria heräili niihin aikoihin jolloin menin kotia. Aamutallin teossa meni mulla yleensä puolesta tunnista 45 minuutiin.

Aamutalleja ei olla enään nykyisellä tallilla tehty, vaan tallin omistaja hoitaa hepojen aamuruokinnan ja ulosviennin.

Päivätalli tehtiin ja tehdään edelleen yleensä klo 14. Itse pyrin menemään aina hieman aikaisemmin, jotta ehdin ihmisten aikoihin kotiin. Kahdelta heinät hepoille, karsinoiden putsaus, ruoka ja- juoma-astioiden putsaus. Kesäisin täytetään tarvittaessa vesiastiat, talvisin viedään vesiastiat tallilla olon ajaksi ulos tarhoihin. Päivätallista enemmän kuvapostauksen ja pienen kerronan muodossa voit lukea täältä. Päivätallin teko kestää yleensä jonkun tunnin verran, riippuu millaisella duracell-pupu tuulella oon.

Puuppolassa tekemässä päivätallia alkusyksystä 2013. Niko ja Maria sillä välin katseli heppoja. Mariasta ja Gildasta tuli kavereita heti! 🙂

Iltatalli tehdään yleensä klo 19 aikoihin. Tähänkin menen yleensä melkein tuntia aikaisemmin, jotta ehdin tekemään puurot (aamu+ilta) valmiiksi turpoamaan, laittamaan heinät karsinoihin ja hakemaan hepat sisälle. Puurot tarjoillaan klo 19, muuten on kiukkuinen kuningatar Mari vastassa. 😉
Aamulle laitetaan heinät valmiiksi ikean kasseihin.

Meitä ns. vakkareita on 3 + tammojen omistaja (pomoni) joiden kesken päivä ja- iltatallit jaetaan. Sitten on muutamia ”sijaisia”, jotka tekevät tarvittaessa ja satunnaisesti vuoroja.

Kiitos tästä kivasta postausideasta! Toivottavasti sain ajatuksesta oikein kiinni. 🙂 Saa laitella toiveita enemmänkin, mukavaa tehdä postauksia mistä oikeesti haluatte tietää! 🙂

2 vastausta artikkeliin “TOIVEPOSTAUS: Tallivuoro-juttuja työtallilla”

  1. olen sen verran uusi lukija etten tiedä oletko jo tehnyt tai onko tätä toivottu ennen mutta olisitko halukas esittelemään talleja? Ja kertomaan omin sanoin niiden plussia ja miinuksia esim hevosen, tallin tekijän, hoitajan, ratsastajan, eläinlääkärin/kengittäjän, täysin oma näkemys ja jos muitakin keksit näkökulmista? Eli siis esim ”tallilla iso leveä käytävä jossa mahtuu kengittämään ja hoitamaan hevosen helposti. Iso hyvä pohjainen maneesi ratsastukseen. Pesupaikka jossa tilaa hoitaa hevosta perusteellisesti.” Tai ”käytävä kapea ei voi hoitaa hevosta vaan karsinoissa hoidetaan. Pesupaikkaa ei ole. Tarhat pieniä ja mutapohja” tms. Saitko ajatuksesta kiinni? 🙂 ja kuvia paljon kaikkialta 🙂

    Tykkää

  2. Tämän tyyppistä on toivottu, mutta kivasti tarkensit! 🙂 Täytyykin lauantaina, tai viimeistään ensi viikolla ottaa tuo vuokrakopon talli kuvakäsittelyyn ja työtallilta kunhan meen taas. 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s