Vauhdikas lauantai ja vähemmän vauhdikas sunnuntai

Voin sanoa, että on hieman väsy! Eilen tosiaan oltiin Nikon kanssa N:än luona ottamassa vähän huikkaa ja viettämässä iltaa. Meitä oli kaikenkaikkiaan 7 ihmistä ja pahimmillaan jopa 9 saman katon alla. Hauskaa oli, ainakin sen mukaan mitä mä itse illasta muistan ja teki niin hyvää päästä yhdessä tuon miehen rotjakkeen kanssa nollaamaan arjen pölyjä jaloista.
Huomasi kyllä taas illalla, että viimeksi yli puoli vuotta sitten ottanut vähän enemmän kuin saunaoluen niin lähdin suosiolla jo puolilta öin nukkumaan heikkoa oloa pois, kun muut lauleskelivat sing staria ja mitä kaikkea! 😀 Aamulla nippa nappa sain kahvin alas. Hyh!

Lähdettiin hakemaan Mariaa kotiin papalta kahden maissa, siellä se tyttö nukkui pylly pystyssä. 🙂 Olivat käyneet ulkoilemassa aamupuuron jälkeen ja lounaalta mennyt suoraan nukkumaan. Herättyään oli neiti kyllä sellainen ampiainen että! Maria on hassu lapsi siinä mielessä, ettei heti saa tyrkyttää mitään naaman eteen eikä vaihtaa vaippaa. Hetki pitää antaa pötkötellä ja heräillä, likka lähtee sylistä sitten kun on tarpeeksi herännyt. Maitiopulloa kun näytti, niin järkyttävä huuto alkoi mutta neiti olikin jogurttia vailla. Sellanen kikattelu taas alkoi, kun tajusi saavansa välipalaa. Maito ei ole kuulemma muutenkaan meinannut maistua. Täytyy nyt kotona ollessa koittaa saada likka juomaan maitoa, ettei tule nestevajausta. 🙂

Ei olisi Maria malttanut pysähtyä haalarin laittoa varten. 😀

Nyt lähden köllöttelemään ja keittämään kahvia, jos tämä olo vaikka hieman edes helpottaisi. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s