Tallille ja ratsastamaan.
Arjen pyörittämisen ja yleisen jaksamisen henkireikä – päästä tuulettamaan päätä tallille kera jonkin ihanan heppaystävän. Tässä ollaan nyt pikkaisen vajaa vuosi oltu ilman heppailua, mitä nyt kävin silloin alkuvuodesta jeesailemassa entistä pomoa tallivuorojen teon merkeissä, mutta hevosen selässä oon viimeksi käynyt marraskuussa, kun viimeisen kerran nousin Mikin selkään (postaukseen). Olisinhan periaatteessa voinut käydä ratsastamassa kevyitä maastoja aina siihen saakka, että maha tuli tielle mutta en halunnut ottaa minkäänlaista riskiä vain oman itsekkyyden takia.
Nyt olen sitten jatkoa miettinyt ja Nikonkin kanssa asiasta paljon keskustellut. Tilanne vain muuttui äkkiä tosi paljon, kun Nikon työkuviot muuttui suhteellisen paljon jonka vuoksi Niko joutuu tekemään kahden ihmisen työt, joten aikaa ei olisi käydä Marian hoidossa olo aikana tallilla lainkaan – ellei Mia tulisi mukaan mutta silloin joutuisin olemaan muiden aikataulujen armoilla.
Ja olisiko se taas sitä stressinpoistoa, kun olisi Mia mukana ja joutuisi koko ajan ruokinta-juttuja miettimään sen sijaan, että likka olisi isänsä kanssa sen pari tuntia omaa maitoa pumpattuna valmiiksi jääkaappiin?
Silti se halu kehittää itseään on kasvanut ja tavoitteet aavistuksen korkeammalla, joita taas Mikki ei vain yksinkertaisesti voi täyttää niin sijaintinsa kuin koulutustasollisestikkaan.
Ei tässä mikään kiire onneksi ole ja päätin odottaa ainakin jälkitarkastukseen saakka, että tiedetään millä mallilla vatsalihasten ja muun kropan palautuminen on, ettei tarvitse myöhemmmin katua.
Nyt vain täytyy tosissaan miettiä asioita.
pilvilinnoja.com 