,

Päivä 4

Kuva jostain mitä olen menettänyt
♥ 06/1996
Elämäni ensimmäinen kissa! ❤ Pikkuinen pääsi ikiuneen vuonna 2002 terveydellisistä syistä. Meni 8 vuotta, että pystyin ottamaan uuden kissan. Onneksi otin, koska Nöpöllä on niin suuri tassunjälki nykyään mun sydämessä, ettei sitä paikkaa enään voi viedä! 

Pienen prinssini poismenon jälkeen en ole koskaan voinut enään harkitakkaan mustavalkoista kissaa. Pieni ystäväni oli niin uniikki, etten halua pilata sitä muistoa hankkimalla toista mustavalkoista. 

Pikku pojasta olen maininnut aikaisemminkin postauksissa esimerkiski täällä.

Jätä kommentti

Päätähtenä näyttäytyy -08 syntynyt lämminverinen ruuna Petu sekä omistajansa Anna.

Välillä myös remontoidaan 50-luvulla rakennettua rintamamiestaloa, höpötellään kissasta ja koirasta sekä harvemmin näyttäytyy meidän kaksi lastakin.