Kiireinen päivä

On niin veto poissa! Koko viime yön nukuin jotenkin todella levottomasti enkä millään olisi jaksanut aamulla herätä. Mutta pakko se oli, kun piti 12 lähteä ajamaan Tikkakoskelle viemään Mariaa hoitoon, kun oli sovittu pankkiin aika klo 13. Kiirehän siinä taas tuli, niinkuin aina. Mutta nyt on sitten Marialle säästötili laitettu pystyyn, mulle siirrettiin tili Danske Bankilta Säästöpankille ja maanantaina jatketaan lisää. Johan siellä meni tänään lähes 2 tuntia, ja sinne meinasi oikeesti nukahtaa!

Pankista lähdettiin Nikon kanssa suoraan liikuttamaan Topi. En yksinkertaisesti jaksanut ratsastaa ja Topi oli kengitetty jonka takia arkoi oikean puolen kinttuja kävellessä normaalia enemmän, joten päästin herran helpommalla ja juoksutin alkuun liinassa askellajit läpi ja sitten päästin juoksemaan irti.

Farkut jalassa, mutta ei se nyt niin tarkkaa ole 🙂

Lopussa harjoteltiin jälleen ihmisen tilan ympärillä oloa. Tätä harjoitusta ei siis voi tehdä liikaa (!!) ja Nikokin pääsi kokeilemaan, miten niin ison eläimen hallinta pelkillä eleillä onnistuu. 🙂 Nikosta huomasi oikein, miten onnellisuus nousi silmissä, kun Topi teki kaiken mitä pyydettiin mutta ilman sanoja. 🙂 Reippaat pojat.
Niko videokuvasi juoksutuksesta kolme pätkää: ilman raippaa, raipalla ja irti. Se helpottaa todella paljon, kun pääsee näkemään ulkopuolisen silmin, miltä esimerkiksi Topin liikkeet näyttää ja sain vahvistukset omiin epäilyihini. 🙂 Sain jopa vähän muokkailtuakin kyseistä videota, joten laitan sen huomenna vasta youtubeen kun on sen verran isokokoinen tiedosto ja kaikki tallennusmuodot ym piti muuttaa joten hetki menee! 🙂

Tämä oli nyt vähän tälläinen pikapostaus, mutta ei päässä ajatus juokse tarpeeksi nopeasti. 🙂
Hyviä öitä! 🙂

2 vastausta artikkeliin “Kiireinen päivä”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s