Ja ei todellakaan ole ollut ikävä! Aivan järkyttävää kiukuttelua ollut Mialla jo viimeisen kuukauden, eikä loppua näy. Ensin huudettiin ja itkettiin hampaita ja nyt uhmaillaan kaikesta. Nikon kanssa mietittiin, että tätähän se oli Mariankin kanssa, samassa voimakkuudessaankin. Nyt odotellaan, että loppuuko vai jatkuuko niinkuin tuon vanhemman kanssa kävi – 1,5 vuotiaan esiuhma jatkui katkeamatta vielä tänäkin päivänä. Mian kiukut kun alkaa aamulla ja loppuu vasta yöunille mennessä, olen ollut niin poikki etten ole jaksanut edes katsoa blogin suuntaan. Ajatus on ollut täällä koko ajan, mutta ei vain ole jaksanut. Heitin eilen jopa vitsillä kaverilleni, että musta tulee varmaan alkkis ennenkuin tytöt siirtyy kouluun, niin raastavan väsyttäviä nämä päivät on meinanneet olla. Onneksi on töitä ollut ja viikonloppuna käytiin Marian kanssa Tampereella kummitytön 1-vuotis syntymäpäivillä Nikon ollessa Lulun ja Mian kanssa kotona. Sai vähän irtiottoa kotoa ja samalla Marian kanssa laatuaikaa kahdestaan.
Marialla taasen leviää pää selvästikin tämän hiihtoloman takia ja tytöt tappelevat kaikesta. Viime viikolla tytöt olivat vain kahtena päivänä hoidossa, kun hoitaja sairastui Onneksi kohta on maanantai ja pääsee mini-uhmaaja testaamaan hoitajan hermoja vaihteeksi. Nyt yritän ryhdistäytyä, kunhan tuo arki alkaa rullaamaan niin ehkä jaksaisi jopa koneenkin avata välillä. 😉
pilvilinnoja.com 