Eilen menin tallille pitkästä aikaa, tietämättä mitä siitä ajattelisi. Pelkäsin mutta silti olin salaa todella toiveikas. Päivä oli siinä mielessä merkityksellinen, koska halusin nähdä, onko musta tämän alivuokralaisen kanssa enään menemään hevosen selkään.
Mikki oli todella outo jo hoitotilanteessa! Tuuppi mahaani ja mupelti kättäni sekä tunki normaalia enemmän turpaansa kainalooni. Ei yhtään venkoillut edes suitsien laitossa taikka jalkojen nostossa (tämän oppi jostain uudelleen, tai sitten viime kerralla vain koitti testata :D)
Selkään kun pääsin, oli jotenkin omituista. Jännityin ihan täysin, jolloin päätin hetken hengitellä syvään. Sitten lähdettiin kävelemään. Ihanan raukea ja onnellinen tunne valtasi koko kropan, pystyin vain niin täysin uppoutumaan Mikin liikkeisiin ja voi herttinen kun poika taipui hienosti! Reippaat väistöt hyvässä ryhdissä ja selkä koko ajan käytössä! Niin herkkä ja kuuliainen. Olo muistutti pilvellä liikkumista, kaikki oli niin kevyttä ja hentoa, kunnes nostin ravin.
 |
| ”Muuli” oli muuten pikkasen lihonut! Ei meinannut vyö mennä kiinni 😀 |
Tällä viikolla koitetaan saada A:n kanssa aikataulut yksiin, niin pääsee juttelemaan vähän tuosta tulevasta. En halua ottaa yhtään ylimääräisiä riskejä, kerta pienestä pätkästä ravia sain illalle niin älyttömän kipeitä kramppeja. Kyllähän käyntimaastoja voisi käydä tekemässä, mutta niin kauan kun Mikillä on tuollainen määrä pöllöenergiiaa, niin jätän maastoilut toisille. 🙂
pilvilinnoja.com 