Tänään äiti on saanut huutia.. Ja ihan kunnolla. Aamulla Marialla meni hermot, kun äiti makasi puolikuolleena silmät ristissä sängyssä eikä ottanut sinne kaveriksi riehumaan – läpsyä.
Sitten sohvalla lenteli kyniä ja palikoita, kaikki äitiä kohti. Tikkakoskella anoppilassa Maria sai jonkin kummallisen uhmaraivarin ja mätkäsi kädelle. Oli mummolla huuli pyöreänä, kun likka yleensä osaa käyttäytyä kunnolla.
![]() |
Sitä niin poseetataan 🙂 |
Kotona sitten meni hetkeksi nukkumaan, kun oli väsähtänyt ulkorallatuksen aikana niin pahasti ja autossa ehti nukkua vain jonkun 15 minuuttia. Sängystä haettaessa niin järkyttävä itkupotkuraivari! ettei sellaista ole hetkeen nähty. Ronkki koko ajan suuta ja ikeniä, joten voitte vain kuvitella miten hankalaa oli antaa särkylääkettä.. Ennen tätä sain taikinakulhosta, Learning Puppy -koirasta, lusikoista ja kaikesta muustakin mitä likka sai pöydältä käteensä. Kyllä siinä oli miettiminen, että itkisikö vai nauraisiko mutta nauruksi se meni. 😀
Vein Marsan sitten meidän sänkyyn, kun itku ei hellittänyt mihinkään suuntaan. Ja siitä se ilo sitten repesi, oli ihan eri lapsi! Tosin, sängyssä äiti sai kissojen lelusta ja potkuja leukaan ja mahaan.
Onneksi Maria ei ole koskaan huvikseen tuollainen. Osoittaa mieltään asioista, ja onko se ihme kun miettii millainen äitinsäkin on, niin annettakoot anteeksi ”pienet” hepulit. 🙂
Nyt sain muuten aikaiseksi tehtyä blogille Google+ -palveluun sivut! Vasemmasta reunasta löytää seuraamis-linkin sivuille, jos käytätte kyseistä palvelua. Sinne myös päivitän uusien postauksien linkit ym. 🙂 Jääkää ihmeessä seurailemaan. 🙂 Ehkä jossain vaiheessa tulee facebookiin, mutta en ole siihen vielä valmis. 😉
![]() |
Maria otti hatkat, kun oli kauempana mukamas jotain mielenkiintoisempaa. 🙂 |
![]() |
Isin kanssa keskustelemassa. 😀 |